SasoDei:Red rose devil.

SasoDei:Red rose devil.
Luku.11. Vilisevät muistot.

----Tuntematon----
Oli pimeää, ei näkynyt mitään. Deri avasi hitaasti silmäsä ja katseli ympärilleen. Punapään silmät laajenivat, kun hän näki, ettei ollutkaan kotonaan. Paikka oli hänenlle tyystin vieras. ”Mitä...?!” Näytti myös, että se olisi vanhempi ja hienostuneempi. Iso talo avautui Derin edessä, talo, jonka hän arvasi heti olevan vanha kartano. Miksi hän oli täällä? Missä kaikki muut olivat? Deri yritti muistaa mitä oli tapahtunut. Ainiin: Hän löysi äitinsä, isänsä, Luciferin ja muut. Hän yritti auttaa äitiään, mutta jotain outoa tapahtui. Samassa Deri muisti mitä oli tapahtunut. Punapää katseli nopeasti ympärilleen ja lähti juoksemaan ympäri kartanon pihaa. Hetken juoksemisen jälkeen, hän pysähtyi ja katseli nyt uudestaan ympärillee. Hän oli kuullut äänen, joka kuulosti huudolta. Ei, enemmänkin kutsumiselta. Jota kuta tai joita kuita, kutsuttiin. Samassa hänen sydämmensä tunsi heittävän kuperkeikan, kun hän kääntyi katsomaan pihalla eteenpäin. Näky sai hänet jähmettymään ja hän oli pyörtyä. Hän ei enään tienyt oliko hän hereillä vai unessa. Se oli pieni tyttö lapsi, joka istui yksin, kartanon sisäpihalla. Piha oli suuri ja värikäs. Linnut lauloivat, kukat olivat värikkäitä ja järven vesi lainehti hiaman tuulessa. ”Kulta, missä olet? Tule!” Lapsi ja Deri kääntyivät, katsomaan ympärilleen. Olkapäille ylttävät vaaleat hiukset, hulmusivat tuulessa. Safiirin sininen silmä/silmät, etsivät huutajaa yli pihan. Pian Deri näki, että kaunis, nuori ja pitkähiuksinen nainen käveli kohti lasta. Naisella oli yllään sininen mekko, jonka hihansuut, kaulus ja helma oli koristeltu hopealla pitsillä. Pitkät mustat hiukset olivat sinottu nutturalle ja etuhiukset olivat pinnillä, vasemmalla puolella päätä. Silmät olivat siniset. ”Äiti, hmm!” Blondi lapsi kiljaisi ja hyppäsi pystyyn. Deri vain tuijotti, tajuamatta mitään. ”He-...hei, anteeksi?” Deri kysyi ja astui askeleen kohti naista. Nainen ei kuitenkaan huomioinut häntä lainkaan, vaan pysähtyi ja kyykistyi maahan blondin lapsen eteen. ”Anteeksi?!” Deri karotti nyt ääntään ja käveli naisen luokse. Hän kohotti kätensä, aikomuksenaan ravistella naista, mutta hänen kätensä meni vain naisen läpi. ”Mi-Mitä hittoa?!” Deri huudahti. Miksi hän ei voinut koskea naiseen? Oliko nainen muisto, aave tai jokin muu? Deri ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. ”Tule tänne, Dei-kulta. Menemme sisälle.” Nainen sanoi pehmeällä ja silkkisellä, ystävällisellä äänellä. ”Mutta äitiii...Hmm” Lapsen ilme muuttui hymystä, murjotukseksi. Nainen huokaisi: ”Deidara kulta, meidän on mentävä nyt. Isän vieraat ovat täällä pian ja meidän on osallistuttava heidän päivällis tapaamiseensa. Tidät sen kyllä, kulta. Tulehan nyt.” Nainen siirsi kummatkin käsivartensa ja nosti lapsen syliinsä. Deri tunsi olevansa shokissa. Deidara? Hänen äitinsä, Deidarako? Oliko tämä pikkutyttö hänen äitinsä?! Derin päässä pyöri. ”Isä?! Lucifer?!” Deri kysyi ja katseli ympärilleen. Ei ketään. Missä hän oli? Äitinsä muistoissa? Lapsuudessa? Mutta miten, kuinka? ”I-isä? Isä! Äiti?” Deri huusi nyt, hiaman pienessä paniikissa. Hän kääntyi ja näki, että nainen ja lapsi kävelivät kartanon oven suuntaan. Deri päätti selvittää minne he menivät ja seurasi heitä. Nainen ja lapsi ikäinen Deidara pysähtyivät ovelle, jonka kummallakin puolella oli vartiat. Nainen pysähtyi ja kääntyi oikean puolimmaiseen vartiaan. ”Ovatko vieraat jo saapuneet?” Hän kysyi ja vartia punisti päätään. ”Ei. Eivät ole, Ms. Iwakatsu.” Nainen huokaisi samalla, kun hän laski lapsensa alas. ”Olen jo sanonut tämän aijemmin; Voitte kutsua minua Ms. Namikoksi.” ”Kyllä, Ms. Namiko!” Namiko hymyili nyt ja kääntyi katsomaan Deidaraan, joka oli nyt kiivennyt istumaan suurien portaiden kaiteelle. Namiko hymyili ylös lapselleen, kävellessään tämän luokse. ”Dei, tulehan nyt...” Hän aloitti mutta keskeytti, kun naisen ääni kutsui häntä. ”Ms. Namiko ja nuorineiti Deidara!” Namiko, Deidara ja Deri kääntyivät ja näkivät nuoren naisen saapuvan heitä kohti. ”Mr. Raiton vieraat saapuvat pian. Asut on viisainta vaihtaa.” Deri katseli kiinnostuunen naista. Hänestä tuntui, että hän oli tavannut naisen aikaisemminkin. Manala oli tosin, täyttä lukuisi olentoja, eikä hän voinut mitenkään muistaa kaikkia. ”Hyvä on sitten, Miomi. Deidara, mene Miomin mukaan.” Namiko sanoi ja kääntyi tyttöön. Deidara kuitenkin, vain istui ja tuijotti Miomia. ”Enkä! En halua mennä, hmm!” Deri nosti kulmiaan hämmästyneenä. Hänen oma äitinsä oli lapsena tottelematon? Yllättäen Deri tunsi jonkinlaisen, oudon tunteen ympäröivän hänet. Samassa kaikki hänen ympärillään alkoi pyöriä. Ihmiset, värit, paikat, äänet. Aivan kaikki. Samassa Deri huomasi olevansa tyystin eri paikassa, missä hän oli vielä hetkisitten ollut. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä paikkaa kauaa, kunnes kyljunta kiinnitti hänen huomionsa. Hän käänsi päänsä ja jähmettyi palosta. ”Ei, äiti herää! Äiti, hmm!” 5-vuotias Deidara oli maassa, kontillaan. Tytön edessä, maassa makasi Namiko, blondin äiti. Nainen ei liikkunut ja tämän silmät olivat aukki ja hän tuntui tuijottavan kaukaisuuteen. ”Nnhh... *Nyyh *Ä-äiti...” Deidaran silmistä valuivat kyyneleet, kun hän yritti turhaan ravistella äitiään hereille. Hän oli kuollut! Deri tunsi kivuliaan iskun sydämmessään ja käänsi katseensa pois. Hänen isoäitinsä siis kuoli hänen äitinsä nähden. ”Hän ei herää...” sanoi kylmä miehen ääni. Deri ja Deidara hätkähtivät ja kääntyivät katsomaan eteen päin. Derin näki nyt edessään miehen, miehen, jolla oli kädessään pitkä hopea miekka. Deidara tuijotti miestä ja kyyneleet valuivat saman aikaisesti safiirin sinisistä silmistä. Mies oli aikuinen, mies versio Deidarasta: Pitkät vaaleat hiukset, vaalea iho ja sinisenharmaat silmät. ”I-isi?” Deri kuuli blondin lapsen piipittävän itkuisena. Isäkö? Eli tämä mies oli Raito, Katsu Raito! Raito katsoi alas tytärtään virnistäen ja kohotti sitten miekkansa. ”Ja nyt on sinun vuorosi. Sinua ei koskaan haluttu tai kaivattu! Kukaan ei koskaan rakastanut sinua!” Derin silmät laajenivat miehen sanoista. Samassa kaikki muuttui taas. Nyt punapäältä kesti hetki ennen, kun poika näki ympärilleen. Ensimmäinen asia, jonka hän näki oli hänen äitinsä. Deidara makasi maassa itkien ja piipittäen. Deri katsahti äidistään ympärilleen. Paikka missä he olivat oli iso ja pimeä huone. Kivi seinäinen ja vanha. Samassa kuului askelten ääniä ja huoneen ovelle, rauta portin taakse ilmestyi hahmo. Derin silmät laajenivat, kun hahmo kohotti lyhtyä, joka näytti kasvot. Hahmo oli mies, se oli Lucifer! ”Hei, pikkuinen.” Lucifer sanoi ja astui askeleen lähemmäksi Deidaraa. Deidara tuijotti miestä kauhuissaan ja koitti nousta, mutta ei pystynyt. ”Tule, pikkuinen. Olen Lucifer, Lucifer Warloc ja autan sinua.” Lucifer siirsi kätensä ja kosketti itkevää Deidaraa päähän.   Jatkuu.....