SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.
Luku:15. Raran valinta.

-Seuraavana yönä, vanhalla satama-alueellla.-
"Okei, kuunnelkaa: Selitämme nyt miten pääsemme sisään. Ensin jako: Deri, Ryo, Kai ja Suma, te lähdette itään ja harhautatte. Minä, Densetsu, Jakkaru ja Shinwa menemme pohjoiseen. Seikatsu, Shin, Rizu ja Joey länteen ja loput eli Deirasu, Tegiru, Tenga ja Terry etelään." Araiguma sanoi ryhmän levätessä polvillaan ja katsoen läpi Araiguman ja Densetsun suunnitelman.
"Selvä. Kuka hoitaa jäljityksen?" Tegiru kysyi. "Jäljittäjinä toimivat Kaitora, Sumaru, Jakka, Shinwa, minä ja Deirasu." Seikatsu sanoi ja muut nyökkäsivät. Deri vilkkaisi vielä rannettaan ja siinä olevaa helminauhaa, jossa helmet olivat joka toinen punainen ja joka toinen musta. Hän puristi kätensä nyrkkiin: Hän toivoi, ettei joutuisi vapauttamaan the Devil-vertaan ja antamaan sille valtaan...
Varija kääntyi, kun hän kuuli jotain liikettä hänen takanaan. Hän hiljeni, kun hän kuunteli. Hitto, paras koko alueen oman väkensä varjojen hiipijöistä, eikä hän ei ollut koskaan aikaisemmin jäänyt kiinni kenellekkään. Ja hän ei aikonut tänään jäädä ensimmäistä kertaa. Punainen välähdys ja vartija vedettiin ilmaan.
"Mitä-?" Hän ehti tuntea vain miekan viipaloivan koko hänen ruumiinsa. Kun hän putosi velttona, häntä iskettiin rintaan tuntemattomalla voimalla.
Poika käveli ohi ruumin, jolloin vartija kääntyi heikosti. "Ku-kuka sinä olet? Veren punaiset hiukset ja safiirin siniset silmät...?" "Se ei kuulu sinulle. Kerro missä Kinguma on!" Deri murisi, laskienmiekan miehen kaulaan. "En ole kuullutkaan..." Sanat eivät ehtineet ulos suusta, ennen kuin Deri iski miekkansa. Hänen jälkeensä, lähellä hänen takanaan seurasi Ryo, Kaitora ja Sumaru.
"Tulkaa, tavataan Densetsu alhaalla pohjoisella reitillä." Ryo nyökkäsi. "Selvä. Minne suuntaan Deirasu ja Seikatsu menivätkään?" Hän kysyi. Deri aloitti kävelemään alas itäistä reittiä. "He lähtivät länteen ja Deirasun ryhmä etelään, etsimään toista sisään käynti piilopaikkaan, joita tässä paikassa varmasti on. Ja jos hyvin käy, he löytävät Raran ja Teryan" Kaitora nosti kulmiaan. "Se ei kuulu tehtävään Deri." Hän sanoi seuraten. "Nyt kuuluu Kai!" Kaitora virnisti nyökkäten Derin päättävisyydelle.
Deri katsoi alas vartijoihin katolta, jotka seisoivat toisella katolla katsellen ympärilleen. Kiitos ilmanvaihtojärjestelmien, varjojen ja tarpeeksi pienin kokonsa he hyödynsivät näitä keinoja todella helposti.
Kuten oletettaa saattoi Deri, Ryo, Kaitora ja Sumaru liukuivat vartijoiden takaa ja katsoin alas kohteeseen. Ilmastointi luukku rakennukseen. Deri ja kaksi muuta vilkaisvat Sumarua, joka nyökkäsi ja ajetti kätensä tiettyyn ajentoon ja samassa loi, identtisen kloonin itsestään. Kloonin avattua silmänsä hän ja alkuperäinen Sumaru hyppäsivät ääneti, alas varjoihin ja Derin tarkkaillessa heittivät pikkukiven. Kivi osui metalli tynnyriin ja vertijat kääntyivät tynnyriin ja sitten varjoihin, Sumaru suuntaan. Sumaru astui askeleen eteen, näyttääntyen puoliksi ja samassa lähtivät kumpikin juoksemaan eri suuntiin kohti toisia kattoja.
"Mit-? Perään! Joku pääsi hiipimään ja löysi piilopoikan. Vauhtia! Vauhti!!" Alkuperäinen Sumaru kääntyi vielä vilkaisemaan taakseen, ennen kuin katsoi takaisin eteen ja vilkaisi sivulsilmällä korkeammalle katoolle. Derin ja muiden nähtyä Sumarun vinkkaavan silmän, Deri veti pienen neulan hänen pussista. Nyt oli aika lopettaa tämä ja löytää tie päästä sisään. "Ole varovainen, Sumaru..." Kaitora kuiskasi, nähdessään pikkuveljensä katoavan varjoihin, joukko vartijoita perässään. "Ole varovainen..."
-Kinguman päämajassa, Rara ja Terya.-
"Viimeisen kerran! En. Sano. Mitään!" Rara murisi epäinhimillisesti ja paljasti hampaansa. Teini nojasi seinään jalat koukussa ja kädet kylkiin sidottuina, ranteet selän takana. Terya istui suu sidottuna tuolissa ja vilkaisi pelokkaana huoneen nurkasta Raraa, joka murisi edelleen. Kaksikko istui suuressa huoneessa, joka oli selvästi hylätty satamarakennus. Huoneessa oli vanha pöytä, jota ympäröivät tuolit, kirjahylly ja seinän vieressä rivi apupöytiä. Yksi vanha ja palava takka. Vastakkaisella seinällä, oikealla oli vierekkäin portaat ylös ja alas toisiin kerroksiin. Huoneesta lähti yksi ovi vastakkaisesta seinästä ja kaksi oikealta, vasemmalla oli verhostettu ikkuna.
"Itsekäs kakara, saat valita: Helpommin vai vaikeammin? Kaksi vaihtoehtoa, valitse." Musta hiuksinen mies, jolla oli tummat silmät ja neljä lävistystä kummassakin silmäkulmassa sanoi uhkaavan, kumartuen Raran kasvojen tasalle ja nostaen pojan leukaa ylös. "Grrr...Turhaa, Fregira: En. Sano. Mitään! En edelleenkään, mielummin kuolen!" Raran muristessa mies pyöräytti silmiään ja huokaisi, päästäen pojan leuan.
"No mutta, siitähän on aikaa, Rara. Oletpa sinä kasvanut, kauanko siitä onkaan? Kymmenen-vuotta?" Raran silmät laajenivat, kun teini käänsi päätään ja näki musta hiuksisen miehen astuvan varjoista, katsoen Raraa. Kolme lävistystä vasemmalla puolella, vasenta silmää ja mies poltti kuubalaista sikaria. Myrkyllisen harmaat silmät upposivat syvälle, Raran tumman ruskeisiin silmiin ja Terya tunsi, Raran sisällä kiehuvan.
"Sinä..." Rara aloitti muristen. "Sinä olet se, joka valehtelit ja sieppasit minut ensimmäistä kertaa, kymmenen-vuotta sitten! Ja ammuit!" Rara huusi silmien välähtäessä punaiseksi. "Baki!" Baki nyökkäsi kävellen nyt Raran luo ja kumartui pojan eteen. "No, kuinka olet voinut pikku Raraseni? Entä isäsi, hän lienee hyvin kiireellinen?" Teryan silmät laajenivat, mutta Rara vain jatkoi murisemista. Baki? Tämä siis oli se mies, joka kantoi Kurojakille kaunaa ja johti koko Kingumaa, sekä otti kohteekseen Raran ja kiintyi pojan vereen? Tämä ei voinut tarkoittaa mitään hyvää!
"Tällä kertaa sain todella nähdä vaivaa, jotta löysin sinut pikku Raraseni. Olit piiloutunut tällä kertaa hyvin..." "Olen sanonut tämän, jo tuhat kertaa: En. Ole. Sinut! Ja päästä irti minusta!" Rara huusi, yrittäessään vetää leukansa pois miehen kasvojen läheltä. Baki kuitenkin tarttui tiukemmin pojan leukaan. "Hmm. Olet selvästi kasvanut, muistutat yhä enemmän isääsi, Kurojakia. Olet kuin ilmetty isäsi..."  Raran silmät laajenivat, kun teini tuijuitotti miestä.
"Turpa kiinni! Sinulla ei ole oikeutta puhua isästäni sanaakaan!" Rara huusi raivoissaan, jolloin Terya hätkähti ja katsoi häntä yhä pelokkaampana. Baki nosti teeskennellysti kulmiaan. "No se on totta: muistutat ääneltäsi, puhetavaltasi ja käytökseltäsi isäästi myös. Aivan kuten ulkonäöltä, olet kasvanut selvästi... Olet epäilemättä, legendaarisen petturi-metsästäjän Kurojakin poika ja seuraaja..." "Sanoin, että turpa kiinni! Sinä se et ole muutunut pätkääkään! Paitsi ehkä surkeampaan suuntaan!" Samassa ennen kuin Rara tajusi, Fregira läimäytti kämmenellä Teryaa oikealle puolelle kasvoja ja poika huusi vaimena, pään lennähdettyä vasemmalle.
Raran silmät laajenivat, kun hän näki jengin jäsenen lyövän Teryaa ja vielä hänen takiaan.
"E-ei! Lopeta, älä koske häneen!" Teini huusi kääntyen Teryasta Fregiraan, joka vain hymähti. "Rara, tiedän olet fiksu. Mietihän tarkkaan: Jos olet kiltisti ja tottelet, ystäväsi säästyy ehjin nahoin. Jos taas valitset kieltäytymisen, joudut näkemään hänet mustelmilla." Baki kuiskasi teinin korvaan katsoen Raraa, vetäen viittansa sisätaskusta aseen ja laskien sen pojan poskelle. "Tee valintasi..." Raran silmät laajenivat entisestään, tunnistaessaan kosketuksen ja teini katsoi lattiaan jähmettyneenä paikalleen shokissa. Vaihtoehtoja ei ollut: Jos hän suostuisi, hän joutuisi pettämään isänsä ja koko Seimeikeiratsun, eikä hän aikonut todellakaan tehdä sitä. Mutta toisaalta, jos hän kieltäytyisi Terya joutuisi kärsimään ja ei ollut mitään varmuutta, säästäisikö Kinguma Teryan, kun hän olisi kertonut tarvittavat tiedot. Rara puri huulta. Hän tiesi, että jengi ei tappaisi häntä. Ei, vaikka olikin yrittänyt sitä kymmenen-vuotta sitten. Hän tiesi tasantarkkaan, että Baki piti hänen verestään ja ei halunnut heittää sitä hukkaan.
"..." Baki katsoi Raraa silitellen aseella pojan poskea, joka edelleen puri huulta silmät kiinni ja otsa rypyssä. Hetken kuluttu Rara mutisi, jotain.
"... Hyvä on..." Hän kuiskasi avaten silmänsä. "Anna anteeksi Terya... Ole kiltti ja anna anteeksi, mutta en voi tehdä mitään muutakaan..." Rara kuiskasi ja käänsi päätään Teryaan, jonka silmät laajenivat samalla, kun Terya tunsi poskelleen vierähtävän kyynleen.
"Nh... Nhhg! Nnh nhhg! Umgh!" Terya yritti huutaa, pudistaen päätään ja kiemurrella. Rara katsoi Teryaan, jolloin Terya pysähty nähdessään Raran silmien täyttyneen kyynelistä. Hän näki pojan silmistä tämän pelon, surun ja kivun, mutta... Yksinäisyys? Silmissä näkyi myös yksinäisyys ja anteeksi pyyntö. Bakin kasvoille kareili hymy, miehen nostaessa aseella pojan leukaa. "Hienoa, Rara. Tiesin, että ymmärrät järkipuhetta ja osaat valita oikean vaihtoehdon, pikku Rarani..." Hän kuiskasi, Raran laskiessa kasensa alas, oikeaan alakulmaan, joka vihjasi pelosta ja ahdistuksesta. Baki siirsi aseensa, laittaen sen viittansa sisätaskuun ottaen sieltä, aseen jälkeen jotain ja kääntyi sitten Raraan uudelleen. Mies kohotti kätensä, paljasten pienen mustan pillerin samalla, kun Fregira sitoi Teryan silmät, raahaten tuolissa olevan teinin toiseen huoneeseen.
Raran räpytteli. "Niele tämä." Baki sanoi ja asetti pillerin Raran suun eteen. Raran silmät laajenivat ja hän puristi huulensa yhteen kääntäen päänsä pois mulkoillen demonia, joka nyt yritti pakottaa teinin huulet raolleen. Teini pudisti päätään ja Baki rypisti otsaansa.
"No, ei väkisin. Sitten vaikeamman kaavan kautta..." Baki nielaisi itse, pillerin ja samassa ennen kuin Rara tajusi, mies painoi huulensa vasten pojan huulia. Raran silmät laajenivat ja Rara huusi, osaksi miehen suuhun ja yritti irtaantua, mutta täysin turhaan. Baki siirsi kätensä, tarttuen Raran viittaan ja avasi soljen edestä, antaen kaavun pudota. Heti tämän jälkeen mies tarttui teinin liivin ja hupparin vetoketjuun ja avaten kummatkin. Avattuaan teinin paidat Baki paljasti veitsen takustaan, viiltäen Raran t-paidan ja paljastaen rinnan, jossa vasemmalla rinnalla oli vanha upotettu arpi. Sama arpi, joka oli jäänyt aikoinaan silloin, kun poikaa ammuttiin. Mies vilkaisi Raraa alkaessaan liikuttaa kättään pojan rinnassa, jonka kasvot helottivat ja samassa teini antoi matalan vaikerruksen, osaksi miehen suuhun ja alkoi liikehtiä levottomana, tahtomattaan.
Baki paljasti virnistäen kulpahampaansa, jotka upotti teinin huuleen ja alkoi juoda verta samalla, kun siirsi kätensä ja alkoi laskemaan käden pojan lonkalle, hipaisten housuja ja tarttuen niihin varovasti. Raran silmät lennähtivät auki, kun poika tajusi mitä demoni aikoi tehdä. Teini raotti suutaan, huulesta valuessa ohut kuola noro saadakseen ilmaa ja huohottaen, mutta se oli paha virhe. Heti, kun poika teki näin ja oli aikeissa huutaa, Baki käytti tilaisuutta ja työnsi kielensä Raran suuhun, pakottaen teinin nielemään pillerin omasta suustaan. Raran nieltyä, Baki irrotti huulensa ja katsoi Raraa, joka nyt haukkoi henkeä.
"Mit-mitä helvettiä~ Aah!" Rara huohotti Bakin tarttuessa kovemmin, nipistävällä otteella teinin rinnasta ja kumartuen puremaan Raran kaulaa, jättäen tuoreen merkin. "A-ah! Aah aih! E-ei.. Lo-lopeta, kiltti~ Aaih!" Rara vaikeroi hiljaa, kyynelten valuessa silmistä huohottaen. "Hyvää yötä..." Baki kuiskasi pojan korvaan, nuolaisten pojan kyyneleet pois ja samassa Raraa alkoi huimata ja hetken kuluttua, visio pimeni.
-Seimeikeiretsu, Derin ryhmä.-
"Hitto! Kumpa he olisivat kunnossa..." Deri kirosi hiljaa, kolmikon kävellessä hiljaa ilmastoiti järjestelmässä ja pysähdellen tuuletus kanaville, kuullakseen Kinguman kekusteluja. "Shh! Meidät kuullan kohta!" Ryo valitti ja peitti samassa kädellään Derin suun, joka vain antoi matalan murinan. "Okei, hyvä! Palaa tänne heti kun pystyt, me jäämme odottamaan." Kaksikko vilkaisi Kaitoraa, jonka kellosta oli noussut hologrammikuva Sumarun kavoista. Teinin kuva nyökkäsi. "Selvä! Ei kestä kauaa!" Ja sanat sanottuaan, hologrammin palasi rannekelloon. "Hei, nämä toimivat oikeasti! Ja..." Kaitora kääntyi Deriin ja Ryoon. "Jäädään odottamaan Sumaa. Hän tulee kohta, klooni saatiin kuulemma kiinni jo nyt. Se on harvinaista, sillä Suma on nopea, ketterä ja lähes äänetön tehtävissä. Lisäksi Sumaru on jäljittäjä eli todella taitava." Deri ja Ryo nyökkäsivät, kolmikon pysähdyttyä lepäämään muutaman metrin päähään, seuraavasta tuuletus luukusta. "Isoveljenä olet varmasti ylpeä Sumarusta, jos rehellisiä ollaan, vai kuinka?" Deri kysyi hymyillen istuessaa Ryon vasemmalla puolella ja Kaitoraa vastapäätä. Kaitora nyökkäsi antaen pienen hymyn. "Joo, olen. Vaikka Sumaru on meistä nuorin isä, minä ja muut olemme hänestä ylpeitä. Hän on taitava, vaikka ei osaa kunnolla taistella, paitsi vaiheessa kaksi. Muuten hän ja minä hoidamme varjoissa kulkemisen."
"Vaiheessa kaksi? Tarkoitatko...?" Deri aloitti, mutta Kaitora ehti nyökätä. "Niin... Minä ja Sumaru... Olemme saaneet avattua Aurein-sinetit jo! Aivan kuten Densetsu ja Tegiru! Vaiheessa kaksi, meistä tulee entistä nopeampia, kettärämppiä ja analysointi kykyisiä. Tai niin Katsuyo-sama on sanonut. Tosin... " Kaitora huokaisi turhautuneen kuuloisena, ennen kuin jatko: "Vaiheessa kaksi, energia katoaa hetkessä ja se ottaa voimille. Muistan, kun Sumaru avasi omansa ensimmäsitä kertaa tehtävän aikana. Hän ei herännyt kahteen viikkoon ja huolestui todella paljon, vaikka Katsuyo-sama vakutti, että hänen piti antaa vain levätä."
"Mutta herätessäni sinä olit ihan hysteerinen silloin, veli!" Deri ja Ryon olivat hypätä ilmaan, kun Sumarun pää ilmaantui näkyviin Katoran takaa. " No-...No olin vain huolissani. Siinä kaiki!" Kaitora sanoi posket helottaen ja risti kätensä. Sumaru virnisti ja kietoi kätensä veljensä kaulaan takaa päin. "Rakastan sinua, isoveli!" Hän virnisti halaten veljeään lujemmin. "Minäkin rakastan sinua, Suma..." Kaitora hymyili pörröttäen veljensä hiuksia.  "Miten löysit tänne näin nopeasti?" Ryo kysyi hämillään, jolloin Kaitora pyöräytti hymyillen silmiään ja Sumaru katsoi kaksikkoa.
"Velihän sanoi jo! Minä ja isoveli olemme Katsuyo-saman ylpeys jäljittäjinä ja varjohiivinnässä! Densetsu hallistee paratamisen, Deirasu ja Rara harjoittelevat sitä, vaikka Rara on jäljitys-tyyppiä. Shinwa on mestari sinetöimään ansat, suojaukset ja paikat, sekä joitain merkittyjä alueta!" Sumaru sanoi ylpeän kuuloisena ja irtaantui veljestään. Kaitora huokasi ja jatkoi. "Tegiru-san osaa osittain jäljittää, mutta on puolustus-ja taistelu-tyyppiä. Prinssi Tenga... Tai no, pelkkä Tenga,  kuten hän haluaa... Hän on sanonut haluavansa olla erikoistunut harhoihin, mutta ei osaa luoda yhtäänkään harhaa. Ruco taas..." Samassa Kaitora hiljeni, laskien katsettaan.
Deri rypisti otsaansa. "Kuka Ruco? Eikö saman lainen poika näkynyt Raran muistoissa?" Hän kysyi huolestuneena ja vaihtoi Ryon kanssa katseita. Sumarun ja Kaitoran katse oli muuttunut ja pojat tuijottivat lattiaa. "... No kai on viisasta kertoa, Ovathan he jo osa meitä..." Sumaru kuiskasi ja kääntyi Kaitoraan, nykäisten tämän hihaa.
"Ruco oli Akan adoptoima poika, koditon ja orpo, katujen kasvatti ennen kuin Aka löysi hänet. Deirasu kiintyi häneen yhä enemmän, kun huomattiin Rucon olevan Uzumakin ja Uchihan jälkeläinen. Hänen syntyperäänsä ei tiedetä, hänet adoptoitii 5-vuotiaana eli oli saman ikäinen, kun Deirasu ja Rara ja oli menettänyt muistinsa kokonaan. Hän asui heillä viisi seuraavaa vuotta, kunnes..." Samassa Sumaru antoi hiljaisen niiskutuksen ja pyyhkäisi silmiään. "Jo-joku vei Ruco-veljen, joku sieppasi hänet viisi-vuotta sitten, eikä kukaan ole kuullut hänestä sen jälkeen..." Sumaru kuiskasi, tuskin kuiskausta kuulavammin niiskuttaen hiljaa. Deri ja Ryo tuijottivat, osaamatta sanoa sanaakaan. "Sik-siksi Deirasu puolustaa niin kiivaasti muita? Hän ei halua menettää enäään yhtään läheistään...?" Deri kuiskasi ja laski katsettaan. Kaitora nyökkäsi surullisena. "Deirasu oli viimeinen, joka näki Rucon. Hän oli hänen seurassaan silloin, kun kaikki se tapahtui. Hän näki kuka tai ketkä veivät Rucon, mutta järkytyksen määrä estää Deirasun mieltä paljastamasta tekijöitä hänen muististaan. Edes Katsuyo-sama ei pysty auttamaan, sillä väkisin tiedon selvittäminen satuttaisi Deirasua..."
"Eaaih!" Nelikon silmät laajenivat ja ryhmä kääntyi salamana tuuletus luukun suuntaan, katsoen alas huoneeseen ja jäätyen. Mies, jolla oli likaisen valkoiset hiukset oli upottanut, kulmahampaansa oranssimusta hiuksisen pojan niskaan ja joi nyt vuolaasti valuvaa verta, päästämättä pisaraakaan tippumaan lattialle. Poika oli tuskin tajuissaan ja näytti olevan Kaitoran ja Sumarun ikää. "Mi-mitä ihmettä? Rara?!" Deri kysyi tuijottaen jähmettyneenä poikaa, joka nyt itki kivusta. "E-ei... Lopeta, killti! Se sattuu..." Samassa lapsi avasi oikean silmänsä, paljastaen ruskean silmän siasta safiiri sinisen silmän. "He-hei! Ei se ole Rara!?" Kaitora sanoi nopeasti, osoittaen pojan silmän suuntaan. "Raralla on ruskeat, ei siniset silmät" "No... Kuka tuo toinen..." Ryo keskeytti, kääntyen muiden kanssa, Kaitorasta vieraaseen poikaan uudestaan.
"Hmm. Hyvä, kiltti poika. Kiitos herkullisesta ateriasta." Mies virnisti vetäen hampaansa irti, laskien pojan nojaamaan seinää vasten kädet ja jalat ketjuissa. Mies vielä nykäisi, pojan kaulassa ollutta pantaa, ennen kuin tainnittu lapset kahdella sormella niskaan. "Ja te voisitte tulla näyttäytymään..." Samassa Deri ja muut kuulivat takaansa äänen. Nelikko kääntyyn välittömästi, mutta... Samassa heidän taakseen oli ilamaantunut brunette, joka iski kätensä Sumarun kaulan sivu osaan jolloin poika kaatui samassa tajuttoman maahan. "Suma...!" Deri eihtinyt puhua loppuun, kunnes kaikki pimeni.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:14. Pelastakaa Rara, uudessa elämässä!

”Mit-mitä? Waruimen? Rara?!” Deri huusi juosten Waruimen luokse, jolta valui verta kyljestä pienestä viillosta. Teini sähisi painaen kättään haavaan. ”Waruimen, mitä tapahtui?” Deri kysyi, Yoimenin kietoessa käden veljensä vyötäisille ja käden kaulaan, nostaen poika pystyyn. Seikatsu painoi käden haavan päälle ja samassa alkoi parantamaan haavaa, vaalean turkoosilla chakralla. ”Waruimen oletko kunossa? Kuka tai ketkä tämän tekivät?” Tsukiakarin ääni kysyi ja Deri vilkaisi taakseen poikaan. Tsukiakarin kasvoilla oli lievä huolestuneisuus, kun teini kohotti kätensä ja Waruimmen sulki silmänsä, laskien päätään. Tsukiakari asetti kätensä teinin otsaan ja samassa otsa alkoi hohtaa sinisenä. Tsukiakari oli sulkenut silmänsä ja näytti lukevan Waruimenin viimeisimmät tapahtumat mielestä. ”Kinguma siis...” Teini kuiskasi.

”Mit-mitä?! Kinguma vei Raran?! Taas?!” Deirasun huusi, jolloin muut olivat hypätä ilmaan säikähdyksestä. ”Siltä vaikuttaa.” Blondi sanoi avaattua silmänsä ja laskien kätensä Waruimenin otsalta.

”Voi ei... Kurojaki tappaa meidät tästä!” Shinwa kirosi laskien päänsä käsiin. Deri rypisti otsaansa. Kinguma? Vei Raran, taas? Hän mietti vilkaisten Teryaa, Terrya, Ryoa, Jakkarua, Araigumaa, Seikatsua ja Shinia. Ryhmä näytti olevan yhtä ymmällään, kun hän itse ja olivat kääntyneet Deirasuun ja muihin. Mikä ihmeen Kinguma ja miksi Rara voi huonosti, kadoten tyhjään? Ja mikä tai kuka satutti juuri Waruimenia? ”Mikä Kinguma?” Araiguma kysyi ja kääntyi Densetsuun, joka näytti huolestuneelta ja hermostuneelta. Poika katsoi muihin ja seitten Seimeikeiretsun tiimin suuntaan. ”...” Densetsun katse osui Tegirusta Deirasuun, joka näytti järkyttyneeltä.

”Mustatteko kun sanoin, että Kurojaki on petturi demonien-jahti yksikön erityis-luokan johtaja? Kinguma on yksi niistä jengeistä, joita Kurojaki jahtaa.” Shinwa sanoi lopulta. ”Kurojaki ja Taori ovat jahdanneet heitä jo reilut yhdeksäntoista-vuotta. Mutta jengi on aina onnistunut, livahtamaan pakoon. Lisäksi heidän johtajansa, Baki kantaa Kurojakille ja Taorille kaunaa, koska he ovat saaneet heistä jo useita telkien taakse.” Shinwa kuiskasi ja katsoi Densetsuun. ”Kinguma kantaessa kaunaa he ovat... Käyttäneet rajujakin keinoja: Kun Rara syntyi, jengi alkoi kerätä tietoja enemmän ja saivat heti vihjeen Rarasta, olihan hän Kurojakin poika ja perillinen. Tämän takia, kostaakseen monien vuosien takaiset kalavelkansa, he ovat ottaneet kohteekseen Raran. Pisin aika, jonka hän on ollut kadonneena on ollut kokonainen kuukausi!” Derin ja muiden silmät laajenivat. ”El-eli he haluavat Raran, kostaakseen Kurojakille hänen tekonsa?” Shin toisti ja katsoi Seikatsua, joka katsoi takaisin. Densetsu nyökkäsi. ”Pahin kerta on ollut silloin, kun Rara siepattiin ensikertaa 5-vuotiaana. Hän loukkaantui tuolloin. Häntä...” ”Raraa ammuttiin, tarkka-ammunta aseella sydämmeen...!” Muiden katse kääntyi Deirasuun, joka tuijotti jäkyttyneenä lattiaan.

”Rara melkein kuoli tuolloin, mutta kiitos isän hän selvisi. Aseen luoti on edelleen, jumissa Raran sydämmessä ja kuten näitte muiston Rarasta: Hänen äitinsä on ihminen ja saatuaan kuulla, Raran olevan Jinchuuriki hän...” ”Namira hylkäsi Raran ja ei hyväksynyt Raraa pojakseen. Tämän takia, Namiran nykyinen puoliso pyyhki, Raran Namiran muistista ja Namira ei enään tunne Raraan. Hän tuntee vain Raicen ja Razen. Hän luulee, että Raralla on eri äiti. Rara ei ole koskaan saanut tuntea äidin rakkautta ja joutui pienestä pitäen kaikkien syrjimäksi. Jopa oman kansansa, Queraruksen-kansan syrjimäksi.”

Kaikkien päät kääntyivät, kuullessaan vieraan lapsen äänen ja heidän katseensa osui Mangetsuun, jonka silmät hohtivat ja poika tuijotti käsissään hohtavaa kristalli-palloa. Tsukiakari oli myös kääntynyt poikaan ja laski kätensä lapsen hiuksille. Samassa tehtyään tämän, Mangetsu räpytteli hämmentyneenä ja hohtava hopeinen sävy, katosi silmistä ja silmät palautuivat tavallisen kultaisiksi. Poika räpytteli ja käänteli päätään, nostaen katseensa vasemmalle ylös, Tsukiakariin alku-shokin jälkeen. Tsukiakari katsoi lasta, joka nyt näytti hämmentyneeltä ja katsahti palloaan. ”Ei hätää, Mangetsu...” Tsukiakari kuiskasi ja silitti 10-vuotiaan hopeisia hiuksia. Mangetsu tuijotti häntä ja nojasi sitten uupuneen oloisena, teinin kaapuun ja tarttui siihen toisella kädellään. ”Teidän olisi viisasta palata. Kurojakille on saatava tieto, mitä äsken tapatui.” Yoimen sanoi vaimeana ja vilkaisi vielä Waruimenia, joka oli sulkenut silmänsä nojanten vanhempaa poikaa vasten.

”Mut- No, selvä. Miten muuten yli päätään, pääsemme takaisin?” Deri kysyi ja kääntyi Rizuun. Muut kääntyivät myös, mutta teini nosti kädet eteensä suojaksi. ”Hei hei! En minä tiedä, turha katsoa minua!” Rizu aloitti hätäisenä ja pudisti päätään. ”Minut kutsuttiin täältä! En tullut omasta tahdostani ja...” ”Me palautamme teidät, mutta saatte ensin jokainen nämä.” Tsukiakari vastasi nostaen, jonkin laisia rannekeita. Rannekkeet muistuttivat tavallisia rannekelloja, mutta olivat eri värisiä. ”Näiden avulla voitte olla yhteyksissä toisiinne, jos juodutte erillenne.” Teini selosti samalla, kun muut kiinnittivät rannekkeet, jotka sopivat heidän chakrojensa väreihin. ”No niin, nyt palautamme teidät takaisin ja...” Tsukiakarin katse kääntyi Jeoyhon, joka seisoi muista erillään ja katseli sivusta. ”Jeoy, pääset heidän mukaansa.” Joey silmät laajenivat ja kaikki kääntyivät häneen. ”Mi-minäkin? Mut-mutta...!?” Joey sopersi ja kääntyi Tsukiakariin. ”Enhän edes tunne heitä vielä! Ja paikkani on täällä! Entä tehtäväni ja...?!” ”Ne ovat hoidossa, Joey. Hankin sinulle tuuraajan, kunnes palaat. Kai se käy?” Teini kysyi ja katsoi Joeyta edelleen. Joey nyökkäsi nopeasti. ”Kyl-kyllä, tietenkin Tsukiakari-sama.” Joey sanoi kiireesti ja laski päätään kunnioittavasti, saaden vaaleanvihreän rannekkeen.

”Saatte uuden tehtävän, kun olette pelastaneet Raran. Teidän on etsittävä So(ō)ru haheneja/Sielun sirpaleita! Niiden avulla vahvistutte entisestään ja joudutte kyllä, kilpailemaan sirpaleista. Niitä nimittäin keräävät myös Shinogumi ja muutama muu ryhmä, teidän lisäksenne. Ja...” Tsukiakari kääntyi katsomaan taakseen, nähden Minadzukin. Katseiden kohdatessa poika nyökkäsi ja astui muutaman askeleen eteenpäin ja poivistui Mangetsu viereen, asettaen kätensä lasipalloon. Tämän tehtyään pojan käsi alkoi hohtaa ja Minadzuki kääntyi Mangetsuun, joka tuijotti kristalli-palloa. Samassa Deri huomasi, Mangetsun silmien alkavan hohtaa taas hopeisina. Poika raotti huuliaan ja alkoi samassa puhua hiljaa, kuskaten, jolloin pojat kääntyivät lapseen. ”Soru-sirpaleet vahvistavat ja helpottavat voimien käyttöä. Ne antavat käyttäjälleen mahdollisuuden, käyttää kykyjään rajattomasti ja tarvittaessa kaikkia voimia, jolloin sirpaleiden haltia saadaan paljastamaan todellisen olomuotonsa. Yhdistäessään ja sulauttaessaan, useita sirpaleita kantaja saa myös uusia voimia, joiden käyttö helpottaa myös Aurei-Jinchuurikin voimien käyttöä. Mahdollistaa, jopa Aurein-voimien käytön kokonaiseen kontrolliin ja Aurei-muodonmuutoksen! Sirpaleiden koko määrää ei kukaan tiedä. Jokaisella Aureilla on omat sirpaleensa, joita on kymmenen. Kilpailu on kovaa, mutta se joka kerää ja saa kaikki sirpaleet, kykenee yhdeistämään Aurein-voimat ja herättämään ''Tarujen ja legendojen, Mustan Veren-kantajan... Kinenin'' hereille!”

Derin silmät laajenivat, kun 10-vuotias hiljeni ja sulki silmänsä, jolloin Minadzuki kietoi kätensä lapsen ympärille, joka nyt räpytteli toistumiseen täysin ymmällään. ”Mahdollisuus käyttää Aurein-voimia... Menettämättä kontrollia ja muuttua Aurei-muotoon?? Miten se on edes mahdollista?” Seikatsu kysyi otsa rypyssä ja kääntyi Tsukiakarin puoleen. ”Mangetsu ei ole koskaan puhunut. Vain ennustaessaan kristalli-pallostaa hän on sanonut ainoat sanansa. Jokainen ennustus on aina osunut oikeaan sana tarkasti, eikä kukaan muu pysty samaan tai voi hallita hänen lasipalloaan. Hän ei ole koskaan jättänyt sitä, antanut sitä kenellekkään tai ennustanut näin paljon...” Blodi sanoi vaimena ja rypisti otsaansa, huolestuneena katsoessaan pientä lasta. ”Eli meidän on löydettä Sorun-sirpaleet, ennen kuin kukaan muu ehtii...” Deri toisti ja rypisti otsaansa. ”Miten sitten tiedämme misttä ne ovat tai miten muuttaa muotoa?” ”Se teidän on keksittävä itse, mutta nyt palautamme teidät. Mutta...” Tsukiakari sanoi ja avasi portin suoraan poikien eteen. ”Koska olitte täällä, palatessanne aika on erillainen ja saatatte joutua tapahtumien aika on erillaista. Kuunnelkaa nyt tarkkaan: Kun palaatte olette eläneet useamman vuoden maassa ja asettuneet sinne. Elätte kaikki ihmisten parissa ja käytte koulussa, mutta muistatte kuitenkin keitä todellisuudessa olette. Ajan ja tapahtumien muistamiseen, voi kulua hetki. Ja tapaatte muutaman teidän osan perheestänne, jotka ovat myös tulleet Maahan. Älkää missään nimessä kertoko, mitä täällä on tapahtunut. Perheenne ovat saattaneet myös muuttua hiema... Palaatte asassa taakse päin! Otiaria ja Raitoa ei enään ollut syntyessänne!” ”Mitä-?” Samassa ennen kuin kukaan ehti sanoa enenpää, koko paikka heidän ympäriltää pimeni...

-Maa, noin kuukausi Raran katoamisesta.-

Knoc knoc! ”Deri hei! Herätys, aamupala on valmista. Tule!” Deri nukkui, edelleen välittämättä metelistä. Kello lähestyi, jo kahdeksaa... Mitä siitä?! ”Hei, avatakaa ovi!!” Punapää mutisi jotain samalla, kun hänen silmänsä aukenivat. ”Nnng...” 15-vuotias kuuli, jonkun lyövän oveen: ”Oletteko jo hereillä, prinssini?” Punapää sulki silmänsä, kiroten: ”Painu pois, Dark!!” Ovelta kuului, itseppäinen hymähdys: ”Hhm... Isänne haluaan, tavata teidät. Hänellä on asiaa, prinssini...” ”Minä tulen, minä tulen!” Deri käänsi katseensa kelloon ja hänen silmänsä laajenivat: Yli kahdeksan?! Voi, perhana: Koulu! ”Miksi et herättänyt minua?!” Hän huusi, hypäten sängystä ja tarttuen paitaansa. ”Minä yritin.” Ääni ovelta sanoi, pirteänä: ”Mutta, ette suostuneet heräämään...” Samassa ovi lennähti auki, teinin juostessa ulos ja lähtiessä juoksemaan käytävää, kohti salia. ”Tämä muistetaan, senkin kirottu demoni!” Punapäinen teini huusi, kääntyen vielä korppi hiuksisen, demonin suuntaan. Dark virnisti, kadoten tuttuun tapaan, tuulen puuskassa. Deri käänsi päänsä ja samassa törmäsi johonkin,

-10 minuuttia myöhemmin.-

Sasori huokaisi, turhautuneena: Hän istui, osassa huoneessaan pöydän ääressä ja oli syventynyt töihinsä. Mietteliäänä, Paholainen siirsi paperejaan samalla, kun kuuli juoksu-askelien lähestyvän. Samassa, Deri ilmaantui, oven suuhun. ”Sinulla oli asiaa, isä?” Sasori nyökkäsi, kääntämättä katsettaan. Hän oli kutsunut poikansa puheilleen, hyvästä syystä. Pieni huokaus ja mies kääntyi, kohdaten safiiri silmät.

”Tämä tuli eilen, koulusta...” Paholaisen äänensävy tihkui myrkkyä, heristellessään paperi nippua pokansa kasvojen tasalla. Teinin silmät laajenivat, värin valahtaessa kasvoilta nähdessään mikä se oli. Hänen todistuksensa! Mies nousi ja astui nyt askeleen, seisahtuen uhkaavan lähelle pojan eteen. Deri nielaisi, nostaen katseen Paholaiseen: Tämä ei voinut, tarkoittaa mitään hyvää...

”Luuletko todella.” Sasori aloitti, katsoen alas lyhyempää punapäätä ja sitten todistusta. ”Että en huomaisi? Arvosanasi ovat tippuneet, lähes kaikessa ja vielä kaksi-kolme numeroa...” Hän katsahti teiniä. ”Ole kiitollinen, ettet käy koulua 'vain' Maassa. Muuten olisit todellisissa ongelmissa, ymmärrätkö Deri?” Deri nielaisi, mutta nyökkäsi. ”Kyllä, ymmärrän...” ”Tarkoitan ymmärrätkö todella, kuinka vakavasta aiheesta on kyse!” Sasori murisi nyt, astuen suoraan pojan eteen. ”Vaikka käytkin koulua Maassa ja Manalassa se ei tarkoita, että voisit reputtaa toisen. Ihmisten parissa sinun on osattava tulla toimeen ja pärjättävä. Niin kykyesi kanssa kuin ilmankin.” Hän selitti. ”Kun sinun aikasi koittaa, astua valtaan oletan, että olet jo tarpeeksi kypsä ja oppinut...” ”Olenkin! Ja kuka on sanonut, että haluan ottaa paikkasi?!” Deri keskeytti korottaen ääntää, mutta katui tekoaan heti. ”Anteeksi!” Sasori huusi Derin yrittäessä pitää kasvonsa peruslukemilla, vaikka rehellisesti pelkäsi.

”Hei isoveli! Vauhtia tai joku myöhästyy koulusta!” Kaksikko kääntyi nähden ovella 13-vuotiaan pojan. Viinin punaiset hiukset ylttivät olkapäille, vaikka olivat pörrössä ja safiiri silmien katse osui Deriin. Poika virnisti. ”Ai joku saa huutia~” ”Terry! Mene alakertaan ja keittiöön! Heti! Saatte lähteä samaan aikaan kouluun, nyt pois! Ja mene etsimään äitisi!” Sasori huusi katsoen poikaa. ”Ääh! Selvä isä...” Terry valitti pörröttäen kätensä läpi hiusten ja katosi, jonnekkin käytävälle. ”Ja sinä myös!” Sasori sanoi osoittaen Derille ovea, jonne teini lähti muristen vaimeana.

Sen jälkeen, kun he olivat palanneet Kyomonista koko elämä oli muuttunut kokonaan. He asuivat Maassa! Manalassa myös, mutta hyvin vähän. Terrysta oli tullut perheen virallinen jäsen. Lisäksi he alkoivat elämänsä Maassa, kuin ihmiset... tosin. Rara!

Teinin kadottua, poikaa etsittiin koko ajan. Nyt Deri tunsi elävänsä kahta elämää ja oli saanut jopa uusia ystäviä. Hän kävi koulua Ryon ja muiden kanssa. Deri huokaisi kävellessään omaan huoneeseensa ja alkaen pakata kirjoja laukkuunsa. Hänen ajatuksensa pyörivät Rarassa, joka oli kadonnut samalla lailla, kuin tuilloi. Kinguma oli vienyt Raran, eikä mitään uutta ollut kuulunut sen jälkeen. Jengi uhkasi Kurojakia, mutta tästä huolimatta Raraa etsittiin. Toinen suuri asia oli Terya! Seikatsu ja Shin asuivat vanhassa pommisuojassa, koska heillä ei ollut varaa muuhun. Deri rypisti otsaansa pysähtyessään ja suoristi sekänsä. Hän katsoi rannettaan ja veti hihan ylös, paljastaen punaisen rannekellon. Saman rannekelloin, jonka Tsukiakari oli heille antanut. ”...” Deri tuijotti kelloa hetken ja kääntyi sitten laatikostoon päin. Teini käveli laatikoston luo ja avasi sen, alkaen siirrellä tavaroita. Hetken pengottuaan hän löysi etsimänsä. Vahvan muistikirjansa, johon hän oli koonnut kaiken elämästään, kirjoitukset ja jopa valokuvia. Deri selasi kirjaa samalla, kun istui sängylleen ja luki kirjoituksia ja katseli sivuihin kiinnitettyjä kuvia. Hetken kuluttua hänen katseena pysähtyi erääseen kuvaan. Deri laski kirjan syliinsä ja tuijotti koko kuvaa ryhmäsä. Se oli kuva Seimeikeiretsusta ja kaikista heitä muista!

Derin katse vaelteli kuvassa, ennen kuin se pysähtyi häneen itseensä. Kuvassa hän näki Ryon, itsensä ja Teryan, Deirasun ja Raran kanssa, kädet toistensa olkapäillä. Viisikko virnisti kameralle samalla, kun Takeru, Shin ja Richi sekä Sora olivat selvästi raivo partaalla. Deri toijotti Teryan kuvaa, joka nosi päätään virnistäen häneen. Deri tunsi silmiinsä kihoavan kyyneleet, jotka tipahtelivat hänen silmistään kirjan päälle. Nykyään, kun hän muisti tai joku mainitsi Teryan hänelle tuli pakollinen tarve itkeä. Teryaa ei ollut enään se sama Terya! Kun he palasivat ja aloittivat elämän Maassa, se vaikutti Teryaan. Terya oli kadonnut myös! Ja Kinguman lähettäessä uhkauksen Kurojakille Rarasta, he saivat kuvan Teryasta!

”Deri?” Samassa Deri hyppäsi ilmaan ja lennätti kirjan käsistään. Teini kääntyi ja hänen silmänsä laajenivat. Ryo istui kyykistyneenä ikkuna laudalla ja nojasi käteensä reppu olalla. ”Kauanko vielä kestää, ajattelitko myöhästyä. Olisi uutta tietoa Rarasta!” Derin silmät laajenivat. ”Mi-mitä?! Oikeasti, löysikö Joey jotain?” ”Löysi ja Densetsu, tule!” Samassa Ryo nappasi kiinni Derin ranteesta ja he vaihtoivat paikkaa. ”Hyvä te tulitte! Tänne heti!” Kaksikko kääntyi nähden koko tiimin. ”Den löysi paikan, jossa Rara saattaa olla!” Shin sanoi ja kääntyi Densetsuun, joka istui lattialla hohtavan kartan edessä. Kartasta oli nossut hologrammi kuva, josta oli noussut videoiden ruutuja. ”Tässä!” Teini sanoi ja osoitti filmiä konttorista ulkoa, jonka ovella seisoi kaksi hahmoa pakettiauton takana. Mies ja poika? Kamerassa ovi avattiin ja miehen, joka avasi oven paljasti Kinguman tunnuksen. Piru-pääkallon! Toinen mies puhui jotain ja kääntyi sitten, vieressään seisovaan poikaan, joka näytti tärisevän kylmästä ilmasta ja näytti Deristä kumman tutulta. Samassa muutama mies avasi auton ovet pajastean miehen, joka piti kiinni häkistä. Miehen siirryttyä Derin ja muiden silmät laajenivat. Häkin seinää vasten makasi tajuton poika, jonka oranssi mustat hiukset olivat tutut. ”Ra- Sen on Rara!” Kaitora huusi kääntyen muihin. ”Tuolla siis... Meidän on lähdettävä heti!” ”Odottakaa! Entä tuo toinen poika? Kuka hän on?” Araiguma keskeytti saaden muiden huomion. Pojat kääntyivät uudelleen ruutuun ja näkivät miehen työntävän vierasta poika sisään, jolloin poika siirsi huppua paljastaen pelokkaat kasvot. Derin silmät laajenivat. ”Ter-Terya?!”

Terya seisoi peloissaan ja järkyttyneenä teinin katsoessa Raran suuntaan, ottaen muutaman askeleen taakse päin. Tällöin ovella seissyt mies kääntyi Teryaan, joka oli aikeissa kääntyä, mutta mies ehti tarttua teinin hupusta ja vetäen pakenvan pojan takaisin. Derin ja muiden tuijottaessa shokissa, yksi miehistä kääntyi myös Teryaan ja tarttui pojan käsiin, vetäen kädet selän taakse, sitoen ne ja Terya näytti huutavan turkasta. Samassa sama mies tarttui teinin hiukii ja alkoi kiskoa Teryaa hiuksista sisälle rakennukseen vaikka teini huusi, potki ja yritti kiemurrella itsensä irti. ”E-ei... Kinguma vei siis myös Teryan...?” Jakkaru kuiskasi tuijottaen kuvaa, jossa myös Rara vietiin sisälle. ”Miksei Terya taistele voimillaan vastaa?!” Rizu kysyi hätäisenä. ”Se köysi, jolla Rara ja Terya sidottiin... Se on kvinksinkarvaa. Se imee itseensä voimia. He ovat kumpakin heikossa kunnossa...” Joey kuiskasi järkyttyneenä. Deri puristi kätensä nyrkkiin. ”Tulkaa!” Hän sanoi katsoen heitä. ”Mennään pelastamaan heidät.”

Jatkuu luvussa 15!

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:13. Muistojen kahleet.

-Akasunan talo, Maassa.-

”Kotona ollaan!” Mies avasi oven, astuen sisään kantaen kauppakasseja. ”Isää! Äitii! Tervetuloa kotiin!” Punapäinen mies, mustat latvat kääntyi, kohdaten samassa kolme leveästi hymyilevää lasta. Ensimmäisellä pojalla oli valkoiset hiukset, joissa oli muutama punainen raita ja siniset silmät. Toisella pojalla oli valkoiset hiukset myös, mutta silmät olivat vaaleanpunaisen-liilat. Viimeinen, nuorin lapsi oli tyttö. Tytön pitkät punaiset hiukset ylttivät selkään ja silmät olivat suklaanruskeat. ”Isä, toitko jotain tuliaisia? Toitko?!” Punapää huokaisi hymyillen, kumartuen ja silittäen 8-vuotiaiden poikien hiuksia, jonka jälkeen nosti seitsemän-vuotiaan tytön syliinsä.

”Hei Saro, hei Sora. Mitä maailman suloisimmille, kaksos-pojilleni kuuluu?” Mies hymyilen silittäen poikien hiuksia vuoron perään. Nuorempi poika, joka tunnettiin Sorana rypisti otsaansa. ”Miksi minä olen aina viimeinen?” Sora valitti mököttäen ja tuijotti isäänsä, joka nosti tyttärensä syliinsä. ”Isii!” Tyttö hymyili velevästi, halaten isänsä kaulaa. ”Hei Sarira-kulta. Mitä isin pikku prissessa?” Punapää kysyi, halaten tytärtään takaisi ja suukottaen lapsen otsaan. ”Hei kullat, minkälainen päivä?” Punapää käänsi katseensa ja hymyili, nähdessään naisen takaan, joka kumartui halaamaan lapsia. Valkoiset hiukset ylettivät, luonnon kiharoilla puoliväliin selkää ja safiiri silmät olivat, ilmetyt samat Soran kanssa.

”Hmm? Aka, Minako? Ai tulitte jo nyt?” Aka nosti katsettaan nähden miehen ilmaantuneen keittiöstä. Tumman ruskeat hiukset, ylettivät melkein lapaluille ja olivat sekaisin. Silmät yön-mustat. ”Kiitos Taori, että vahdit heitä.” Taorin pyöräytti silmiään, hymyillen ja paljasti parin teräviä kulmahampaita. ”Mikäs siinä! Kurojaki pakotti väkisin jäämään pois töistä, joten oli pakko keksiä tekemistä...” ”Isi? Äiti? Tervetuloa kotiin, isä ja äiti!!” Samassa hänen takaasa juoksi, portailta päin kaksi poikaa. Ensimmäisellä oli Akan tavoin punaista ja mustaa. Silmät olivat siniset, kun taas jälkimmäisellä smaragdin vihreät. Vihreä silmäisen pojan hiukset olivat vaaleat, jotka kasvoivat harjaksen tavoin eteenpäin. ”Deirasu, Ruco! Eikö teidän pitäisi jo nukkua?” Minako kysyi, rypistäen otsaansa ja vilkaisten kelloa, joka näytti melkein puolta yötä. ”Ei väsytä vielä!” Deirasu sanoi itseppäisenä ja risti kätensä, Rucon kääntyessä häneen arasti. ”Mut-mutta minua väsyttää, Nii-san... Voimmeko mennä nukkumaa?” Poika kysyi, jolloin Deirasu katsahti hämmästyneenä häneen ja nykkäsi sitten nopeasti. ”A-ai? Okei, voidaan! Tule!” Samassa Deirasu tarttui nuoremman pojan käteen, kääntyi portaisii ja suuntasi makuuhuoneiden suuntaan.

”Ruco on sopeutunut hyvin... Kukapa olisi uskonut, että hänkään ei ole ihminen...” Taori totesi kävellen keittiöön ja istuen pöydän ääreen samalla, kun Minako lähti saattamaan muut lapset nukkumaan ja meni nukkumaan itsekkekin. Taori vilkaisi Akaa, joka purki kauppakassit ja kohautti samalla olkapäitään. ”Niin... Mutta enemmän huolestuttaa Rara...” Hän sanoi vaimeana ja huolestuneena, kaataen teetä kahteen mukiin ja kääntyi sitten antamaan toisen mukin Taorille samalla, kun istui itsekkin pöydän ääreen. ”Totta, hän on melko masentunut...” Taori aloitti, mutta tuttu miehen ääni keskeytti. ”No etkö voi, auttaa lääkärinä Raraa, miten on Aka?” Kaksikko kääntyi, nähden nyt toisen punapään nojailemassa oveen.

”Luuletko oikeasti, että määrään Raralle lääkityksen tai jotain? Hän on vasta lapsi, Sasori!” Aka sanoi vihaisena ja mulkoili miestä. Sasori pyöräytti silmiään kävellen kaksikon luo ja varastaen Akan teen. ”Kunhan kysyi... Ei tarvitse suuttua, pikkuveli.” Sasori totesi, huvittunut hymy huulillaan ja katsellen Taorin kanssa Akaa, joka otti itselleen juuri uuden kupin muristen. ”Rarahan kyselee koko ajan, missä 'hänen' äitinsä on. Aina, kun hän näkee lapsia ja äidin, häntä näyttää alkavan vaivaamaan... Samoin, kun Raice ja Raze haetaan äidilleen...” Sasori ja Aka nyökkäsivät, kolmikon noustessa ja lähtiessä makuuhuoneiden suuntaan juomat mukanaan. ”Namira kävi hakemassa kaksoset, kolmen jälkeen päivällä. Ja kuten aina, hän luuli Raran olevan jonkun toisen laps-...” ”...Aka-setä? Tao-kummi? Sasori-setä?”

Miesten silmät laajenivat kesken kävelyn ja samassa kolmikko kääntyi, yhden oven suuntaa ja nähden oven raossa tummansiniseen pyjamaan puetun, noin 5-vuotiaan pojan. Pojalla oli mustilla pilkuilla koristeltu, pehmolelu koira sylissä, jota poika halasi. Lapsen ruskeiden silmien katse osui, ensin Akaan, sitten Taoriin ja viimeisenä Sasoriin. ”Mit-... Rara, mitä teet vielä herellä? Kello on melkein puolen yön...?!” Aka aloitti, mutta lopetti nähdessään Raran hierovan silmiään ja haukotellen väsyneenä. ”Mut-mutta...” Poika nosti katseensa varovasti ja katsoi aikuisia, nielaisten. Aka ja Sasori huokaisivat painaen päänsä käsiinsä samalla, kun Taori viittoili Raran luokseen ja nosti pojan syiliinsä, heidän mennessään pojan huoneeseen. ”Niin... Miksi et ole nukkumassa?” Mies kysyi, Akan laittaessa lampun päälle ja vetäen peittoa, pois sängyltä enemmän. ”O-odotan isää... Minulla on isää ikävä, koska hän on ollut töissä monta päivää...” Rara huokaisi surullisen kuuloisena ja halasi pehmokoiraansa, kummisetänsä laskiessa pojan sänkyyn. ”On yksinäistä, kun isä on poissa. Ja hän tulee myöhään ja lähtee aikaisin...”

Miehet nyökkäsivät, jolloi Aka siirtyi Taorin ja Raran viereen. ”Nhh... Rara, voinko nähdä haavasi? Sattuuko siihen enään?” Hän kysyi varovasti, Raran kääntyessä setäänsä. Pienen pojan silmät laajenivat pelosta, jonka miehet huomasivat heti. ”... Miksi?” Aka rypisti otsaansa heikosti. ”Se pitää tarkistaa, jotta tiedämme sen olevan kunnossa.” Mutta samassa Aka lopetti, kuullessaan äänen aulasta ja kaikki kääntyivät ovelle päin, nähden Kurojakin menossa vastakkaiseen huoneeseen, sulkien ovea perässään. ”Hei! Olen vihdoin kotona, luojan kiitos! Olen vapaalla nyt!” Mies valitti laskien kanssinsa, ennen puhelimen sammuttamista ja istuen sängylle, kyynerpäät polvissa ja katse kohti lattiaa, silmät kiinni. Sasori nosti kulmiaan, toiseen huoneeseen isoveljensä luo. ”Joku taitaa olla väsynyt.” Hän totesi, tarjoten Kurojakille teetä. ”Älä! En enään ikinä tee, näin pitkää vuoroa... En edes päivällä!” ”I-isä!” Kurojaki hätkähti ja käänsi katseensa nähden samassa Raran, jota Taori edelleen yritti nukuttaa. ”Ra-Rara?! Mitä teet hereillä, et saa valvoa näin myöhään...” Mies ei ehtinyt puhua loppuun, Raran alkaessa itkeä, jolloin Kurojaki tuli poikansa huoneeseen ja halatan itkevää poikaansa rauhoittavasti. ”Isi oli kova ikävä! Älä mene enää töihin!” Rara itki haudaten päänsä, isänsä niskaan. Sasori, Aka ja Taori katsoivat itkevää poikaa, surullisena ja Aka sai tilaisuuden avata pojan paitaa, nähden rinnassa siteet, joka oli vasemman rinnan kohdalta paksumpi ja kostunut punaisesta.

”Mit-... Rara, haavahan on, se on auennut? Ja et ole sanonut siitä?!” Aka huudahti, jolloi Kurojaki näki haavan myös, mutta... Kurojakin vetäessä kauemmas pojastaan, Raran katse osui johonkin isänsä vyön oikealle puolelle. Pojan silmät laajenivat, kun viisi-vuotias hahmotti muodon aseeksi! ”Y-yh yhyy... I-isää?” Samassa miesten silmät lajenivat, kun he tajusivat mitä Rara näki. ”Voi hitto!” Sasori mutisi, yrittäessään Taorin kanssa rauhoitella pelosta itkevää poikaa. Raran silmistä vuoti hillitsemättömästi kyyneliä, kun pojan muisti täyttyi tuskallisista muistoista: Tuntemattomia miehiä, musta maasturi, tuntematon paikka, isä, huutoa, laukauksia ja kivuliasta punaista. Samassa rintaa pisti, haavan kohdalta. ”Mi-? Ra-Rara? Rara!” Vain sekuntti ja pojan näkö pimeni.

-Muualla-

”Deri? Hei Deriii, huhuu? Maa kutsuu, kuuluuko?” Deri räpytteli, tajuten nojaavansa johonkuhun ja tuijotellen lattiaa. Hän nosti päätään nähden nojanneensa Teryaan, joka tuijotti häntä, kädet ristissä ja otsa rypyssä. ”Mitä oikein haavailet?” Hän kysyi katsoen Deria, joka edelleen räpytteli. ”Öh... Ei mitään, minä vain...” ”Näit muiston Rarasta? Aivan, kuten me muutkin.” Shinwa ääni sanoi, pojan istuessa sängyllä vastapäätä heitä. ”Se oli muisto ajalta, jolloin Rara oli viiden vanha ja kärsi yksinäisyydestä. Samoin hän kaipasi isäänsä. Kurojaki on petturi demonien-jahtiyksikön erityisluokan johtaja. Hän siis tekee pitkiä vuoroja, metsästäessään pettureita. Rara on joutunut itsekkin, kärsimään yhteen otoista...” Shiwa totesi huokaisten ja katsoi sitte muualle. Deri vilkaisi myös, nähden koko muun Seimeikeiretsun ympärillään. Teinit istuivat lähekkäin, keskustellen Joeylle, joka vastasi erillaisiin kysymyksiin.

Deri käänsi uudelleen katsettaan ja näki nyt Raran. Poika makasi sängyllä, selkä heihin ja näytti nukkuvan. Teini oli kietoutunut peittoon, mutta samassa Rara likaahti ja käänsi kylkeä, jolloin Deri näki pojan kasvot. Ensimmäistä kertaa hän näki, Raran rauhallisen näköisenä, vaikka näki myös pojan pitävän nukkuessaan keihästään, aivan lähellään. Deri rypisti otsaansa. Rara pystyi ilmeisesti taivuttamaan, keihäänsä jouseksi ja ampumaan sillä. Toki keihästä oli helpompi kantaa, kuin jousta. Muutama muu, nukkui myös: Terry nukkui, aivan heidän vieressään ja piti toisena tyynynään, Teryan viittaa. Tegiru oli nukahtanut, Tengan kanssa sängyllä. Sumaru ja Kaitora nukkuivat jo myös, mutta Deri ymmärsi sen ajatellen, että pojat olivat, joka tapauksessa vasta 13-vuotiaita. Myös Deirasu oli puoli unessa silmät raollaan, mutta makasi samassa sängyssä, jolla Shinwa istui.

”Niin, miten kuolit?” Jakkaru kysyi katsellen Joeyta. Araiguma rypisti otsaansa, tuupaten veljeään kylkiluiden väliin. ”Jakkaru, lopeta kysymästä mitään idiootteja kysymyksiä.” Hän sähisi. ”Haluatko, että joku kysyisi tuolla tavon sinulta?! Yhtäkkiä joku vain kysyy, että miten kuolit?!” ”Ei se haittaa.” Kumpikin korppi kääntyi, katsoen Joeyta.

”Ensimmäisellä kerra toverini tönäisivät minut, kielekkeeltä alas tahallaan. Toisella kerralla, nukkuessani isäni tukehdutti minut ja kolmannella kerralla, minut siepattiin sillä herätessäni olin tuntemattomassa paikassa ja tuntemattomien miesten luona. He murhasivat minut, koska vanhemmillani ei ollut varaa maksaa heille jotain ja sen seurauksena kuolin, kuuden tunnin kidutus-viiltelyn jälkeen.” Derin ja muiden silmät laajenivat. ”Mi-minä olen pahoillani, en tarkoittanut...!” Jakkaru aloitti, mutta Joey pudisti päätään vaisusti. ”Neljännellä kerralla, isosiskoni sitoi minut ja jätti telkien taakse huoneeseeni, sytyttäen huoneeni palamaan. Viidennellemmä kerralla taas tuolloinen isäni, löi ja hakkasi minua niin pahasti, etten enään jaksanut sitä. Lopulta hän löi, minua takaraivoon metalli keihäällä ja mursi kiskani, päähän kohdistetun murtuman lisäksi.” Deri katsoi Joeyta säälien. Poika oli vain 14-vuotias ja hänet oli tapettu, niin monta kertaa. Vielä väkisin ja tuskallisesti... Joeyta oli varmasti sattunut ja poika tuskin olisi halunnut kuolla, saatika vielä nuorena ja syyttä.

”Kuudennella kerralla minut vangittiin ja kuolin vankeudessa, koska kukaan ei vaivautunut ruokkimaan minua ja sen seurauksena sairastuin vakavasti.” Joey jatkoi, jolloin Deri hätkähti mietteistään ja katsoi häneen. ”Seitsemäs kerta taas, no... huumattiin ja pistettiin täyteen huumeilla, kun en tiennyt mistään mistään... Se kuka sen teki, en ole vielä täysin varma. Luulen sen kuitenkin olleen tuolloiset veljeni. He olivat jääneet, koukkuun huumeisiin ja myöhemmin, kun yllätin heidät he kielsivät kertomasta näkemästäni kenellekkään.” Puhuessaan Joey laski päättän polviinsa ja tuijotellenne takassa rätiseviä liekkejä. ”Kahdeksannella, ollessani vierailulla ihmisten maassa, minut yritettiin ryöstää. Ne tyypit olivat vielä meikäläisiä, joten olin alakynnessä. He olivat noin kaksi kertaa, vanhempia ja vahvempia. Koska en suostunut tekemään, mitä käskettiin he viilsivät kurkkuni auki. Ja...” Deri katsoi poikaa, joka rypisti nyt otsaansa. ”Viimeinen... Siitä en muista juuri mitään. Muistan vain, että joku ilmaantui taakseni ja seuraava asia oli se, että tunsin tulleeni lävistetyksi. Uskoakseni se oli mies, sillä joku mies puhui korvaani. Hän käski kertoa, että... ” Joey nosti nyt katseensa tulesta, vilkaisten nopeasti muita. Hänen katseensa pysähtyi, kuitenkin Deriin. ”Se poika käski kertoa, että tavatessamme 'jotkut he' haluavat nähdä teistä jonkun. He ovat kuulemma kuulleet huhuja, että Red The Devilin poika ja te muut olette tulossa Alamaailmaan...” Koko joukon silmät laajenivat, Joeyn laskiessa katsetta hieman. ”Itsekkin mietin aluksi, ketä tarkoitettiin ja mistä he tiesivät, saatika mistä he tunsivat minut. En edelleenkään tiedä...”

”Mut-?! Eihän kukaan vielä tiedä?” Seikatsu aloitti, rypistäen otsaansa. ”Vain Seihsin Sekaissa tiedettään ja sieltä meidät lähetettiin tänne.” Migi mietti ääneen ja vilkaisi Jishina ja Sinjitsua, jotka pudistivat päätään. ”Kuka sitten olisi voinut kuulla? Kukaan ulkopuolinen ei edes tiedä meistä.” Deri mietti. ”Olet oikeassa Deri, mut-? Hetkinen!”

Densetsun silmät laajenivat teinin pysähtyessä miettimään hetkeksi, ennen kuin katsoi taas muita. ”Ribenji ja Osore! Hehän näkivät ja saivat teistä tiedon! Kun Ryo, Sumaru ja Gin loukkaantuivat. Eli he ovat voineet kertoa, mutta tuskin kenellekkään muulle kuin omalle väelleen.” Muiden silmät laajenivat, kun he tajusivat Densetsun puhuvan järkeä. ”O-olet oikessa. Ribenjistä nyt ei tiedä, mutta Osore on varmasti kertonut vain Ikarille ja Gekidolle...” ”Kenelle?” Deri, Ryo ja muut kysyivät kuorossa katsoen Densetsua, Shinwaa ja Deirasua. ”Ikari on Shinogumin johtaja tai pikemminkin toinen, heti Shuran jälkeen. Samoin meillä on Tegiru.” Densetsu sanoi. ”Gekido taas on tavallisesti Osoren pari. Hän on mitä todennäköisemmin läheinen Osorelle, koska he vaikuttavat tuntevan toisensa pitkän ajan takaa. Gekido käyttää, Osoren jääkristalleista poiketen, tulta ja laavaa. Heillä kummallakin on verirajoite ja Gekidolla on oikeassa silmässään Sharingan.” Deirasu täydensi, nousten istumaan.

Deri ja muut vain tuijottivat mykistyneenä. ”No sepä oli yksinkertaisesti selitetty.” Terya sanoi samalla, kun kuului vaimea koputus ja ovi avautui, paljastaen Yoimenin. ”Hei. Tulkaa mukaani, teidät halutaan tavata.” Poika sanoi ja nyökkäsi ovelle päin. Deri nosti kulmiaan, katsoessaan häntä. ”Kaikkiko?” Hän kysyi, jolloin Yoimen nyökkäsi. ”Kyllä. Vanhin Kuun kolmikosta, Tsukiakari-sama haluaa vaihtaa kanssanne pari sanaa, jonka jälkeen tapaatte mainitsemani ongelma-sielun.” Samassa Yoimen kopautti keihästää ja koko ryhmä ilmaantui valtaistuin saliin. Myös nukkuneet, jotka nyt olivat heränneet ja seisoivat pöllämystyneenä. Yoimen kääntyi ja samassa kumarsi eteenpäin. ”Toin heidät, kuten toivoitte. Tsukiakari-sama, Mikadzuki-sama ja Mangetsu-sama.” Deri nosti katseensa ja katsoi valtaistuimien suuntaan.

Korokkeella, valtaistuimilla istui kolme hahmoa. Vanhin näytti olevan, Seikatsun ja Shinin ikää, sekä muistutti paljon Hikari vaaleilta hiuksilta. Eroa ei ollut paljoa, lukuunottamatta silmiä. Silmät olivat kirkkaan hopeat ja katse tuntui läpitunkevalta. Keskimmäisellä hiukset olivat keskipitkät ja valkoinen. Silmät samat, kirkkaan hoppeat. Nuorimmalla oli lyhyt hopeiset hiukset ja kullan keltaiset silmät. Yllään kaikilla oli hopaiset kaavut, mutta nuorimmalla oli myös vaalean sininen kaulaliina ja hän oli ainoa, jonka jalat eivät ylttäneet maahan. Deri rypisti otsaansa; Poika oli tuskin 10-vuotias ja kantoi silti päässään jo kruunua. Kolmikko istui valtaistuimilla samalla, kun useimmat sielut vaelsivat ohi tai jäivät huoneeseen. Muutama henkilö ja sielu olivat puhumassa vaisusti, nuorimmalle Kuun kolmikon jäsenellä, joka kuunteli. Keskimmäinen ja vanhin poika, ilmeisesti Tsukiakari kääntyi nuorimpaan ja kuiskasi sieluille ja muille jotain, jolloin hahmot nyökkäsit ja lähtivät kumartaen ensin.

”Kiitos, Yoimen. Voit siirtyä sivuun ja levätä nyt, tehtäväsi on tältä päivää suoritettu. Joey, jos tahdot voit jäädä.” Tsukiakari sanoi yhtäkkiä ja kääntyi Deriin ja muihin. ”Suuret kiitokset, Tsukiakari-sama.” Yoimen kitti laskien päätään, kunnioittasti eteenpäin saman aikaisesti Joey kanssa. Saman aikaisesti Tsukiakari vilkaisi Yoimenista muihin. ”Yoimen ja Waruimen taisivatkin kertoa teille, tästä paikasta ja tämän tarkoituksesta. Sen näkee, mutta teillä on myös kysymyksi tästä paikasta enemmän ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olenko oikeassa?” Derin silmät laajenivat, kun blondi teini lopetti puhumisen. ”Mi-mistä sinä tiesit-” ”Sen näkee helposti, nimittäin teidän silmistänne. Lisäksi...” Tsukiakari käänsi päätään ja katsoi oikealle puolelleen nuorita poikaa. ”Mangetsu, näytä kristalli-palloa.” Mangetsu ei sanonut mitään kääntyessään katsomaan vanhempaa, mutta nyökkäsi ja katsoi takaisin sylissään ollutta lasipalloa, joka alkoi samassa hohtamaan sinisenä. ”Rara miksi et lepää? Olet pahasti ylirasittunut, kun saavuit. Sinun jos kenen olisi parasta levätä.” Muiden silmät laajenivat, kun kaikki kääntyivät Raraan ja näkivät kalpean pojan. Rara näytti tavallista kalpeammalta ja näytti huojuvan seistessään epävarmana. ”E-ei, olen... Olen kun-kunnossa... Khh!” Samassa Raran jalat näyttiävt pettävän ennenkuin poika oli romahtaa maahan. ”Rara!” Deri huusi ja astui askeleen lähemmäksi, mutta samassa tyhjästä Waruimen ilmaantui Raran viereen ja kietoi kätensä pojan ympäri. Waruimen nosti katseensa Tsukiakariin, joka nyökkäsi. Waruimen nyökkäsi takaisin ja sanaakaan sanomatta katosi, vieden Raran mukanaa. ”Mikä Raran on?” Terya kysyi huolestuneena ja vilkkaisi Densetsua ja muita, Seimeikeiretsun jäseniä. ”Rara on... Puoliverinen. Hänen isänsä on kuten te, mutta hänen äitinsä, Namira on ihminen! Siksi...” Tsukiakari sanoi, mutta samassa kuului kova kiljaisu. ”Mit-?! Se oli Waruimen!” Ja ennen kuin tiimi tajusi he olivat jo takaisin Yoimenin huoneessa ja ensimmäinen mitä he näkivät, sai heidät jähmettymään: Waruimen makasi maassa, peili kauempana lattialla lentäneenä ja teini sähisi. Raraa ei näkynyt missään!! Teini oli kadonnut!

SasoDei:Red Team vis. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:12. Kombio Mikon ja Kyomon?!

”Joka tapaiksessa!” Jakkaru aloitti: ”Missä me olemme? Ja miksi olemme täällä?” ”Sen mekin haluaisimme tietää?!” Kaikki hätkähtivät ja kääntyivät samassa ympäri, nostaen katseensa ylös tasanteelle. Katon rajaan, ilmaantuneelle tasanteelle oli ilmaantunut kaksi vaalean sinihiuksista... Poikaa? Vanhemman oloisen silmät olivat vaalean violetit ja nuoremmalla vaalean siniset. Vaatteet olivat valkoiset housut ja hiusten sävyiset, vaalean siniset paidat. Kaulassaan vanhempi poika kantoi kuu- ja nuorempi aurinko-amuletteja samalla, kun ensimmäisellä oli sirppipäinen keihäs kädessään ja jälkimmällä salmiakin-muotoinen peili.

”Keitä olette ja miten pääsitte Kombioon(Ennustus)?” ”Yoimen?! Waruimen?!” Kaikki kääntyivät silmät suurina Rizuun! ”Ri-Rizu mitä?” Deri aloitti katsoen häntä sekavana. ”Rizu?” Vanhempi poika, Yoimen kysyi.

-Seimeikeiretsu.-

”Rizu?” Deri kysyi, kaikkien tuijottaessa Rizua. ”Mitä sinä...? Tunnetko heidät?” Rizu nyökkäsi. ”Kyl-kyllä...? Tunnen, tunnen heidät!” Hän sanoi kiireesti, kääntyen vieraisiin poikiin. ”Yoimen? Waruimen? Se olen minä, Rizu!” ”Kyllä me sinut muistamme, Rizu. Samoin...”

”No, tämä helpotti asioita... Arvon Ennustuksen kaksikko, Kombio Mikon. Yoimen, Waruimen...” Kaikkien katse kääntyyi Densetsuun, joka nyt hymyili hermostuneesti. ”Siitä on aikaa... Arvon veljekset, me...” ”Lakkaa kunniottamasta, Densetsu! Mitä asiaa, kruununprinssi Kinenin henkivartijoilla on Kyomoniin?!” Vanhempi teini korokkeelle keskeytti, korottaen ääntään katsoen heitä. ”Mitä, Alamaailmojen henkivartija perilliset täältä haluavat... Te tiedätte, etteivät teidän lakinne, aikanne tai tapahtumanne vaikuta Kyomonissa.”

”Ehkä, ehkä ei... Mutta saavuimme tänne Seishin Sekaista, Hikari-saman ja Katsuyo-saman lähettäminä! Se muuttanee kaiken näkemyksen, vai kuinka?” Deri kääntyi ympäri, nähden Tegirun nousseen seisomaan ja katsovan nyt kaksikkoon samalla, kun muut nousivat. ”Hhm. Ainakin sinulla on otsaa, keskeyttää ja vielä puhua, itseäsi vahvemmalle ja ylempi-arvoisemmalle, Prinssi Tegiru... Ei, vaan pelkkä Tegiru...” ”Miksi tulitte?” Kaikki katsoivat nyt nuorempaa poikaa, joka katsoi Tegirun ohi Tengaan.

”Mitä niin tärkeään on tapahtunut, että henkivartioiden lisäksi, itse kruununprinssi on saapunut Kyomoniin? Mikä voi olla niin tärkeää?” ”Musta Veri!” Deri sanoi, jolloin kaikkien katseet kohdistuivat häneen. ”Hikari ja Katsuyo lähettivät meidät tänne sanoen, että löytäisimme vastauksen ja tietoa mustasta verestä. He sanoivat vastauksen piilevän isäni, Red Devilin muistoissa. Siten päädyimme tänne!” Deri katsoi nyt kaksikkoon ja vanhempaa poikaa violetteihin silmiin. Samassa, Derin tuijottaessa vaalean violettia väriä, jokin kuvionti sai hänen huomionsa. Aivan kuin, teinin silmissä liikkuisi kuvia ja hahmoja... Erillaisia muotoja ja värivivahteita, aivain kuin silmisti näkisi tunteita ja ajan... Samassa, aivan yhtäkkiä Deri tunnusti kuvion: Verenpunainen skorppiooni, viitassa! Deri silmiät laajenivat, hämmästyksestä ja lievästä järkytyksestä samalla, kun hän näki vilauksen hahmosta, tuijottaessaan vieraan pojan violetti silmiä! Punaiset hiukset ja silmät, punainen skorppiooni! Deri tuijotti. ”...Scorp... Red Scorppling?!” Hän kuiskasi hiljaa samalla, kun toisen pojan silmät palautuivat kokonaan violeteiksi, tämän räpseytettyä silmiään.

”... Hyvä on sitten...” Vanhempi teini korokkeella sanoi. ”Voitte tulla peremmälle...!” Teini sanoi ja hymyili nyt, katsoessaan heitä. ”Ilmeisestä teidän tulonne, merkitseen Alamaailmojen nykyisen, ajan-jakson vahdosta...” Puhuessaan poika laski aseensa. ”Olette tervetulleita ja...”

Samassa huone missä he olivat, kirkastui ja ilmaan ilmestyi leijailevia kuplia, täynnä muistoja. Tasanne jossa sinihiukseset pojat seisoivat, paljasti poikien takaa kaksi hopeista valtaistuinta ja näitten välissä olevat hehkuvan, kehystetyn portin. Toinen lukittu portti ilmestyi Derin ja muiden eteen korokkeen seinään, valtaistuinten alapuolelle.

”Nimeni on Yoimen[hyväpuoli] ja tässä on Waruimen[pahapuoli]. Olemme Kombio Mikon, eli tunnetummin Ennustuksen Kaksikko. Ilmisten, tämän, tuonpuoleisen ja Alamaailmojen välisten maiden portin, Kyomonin vartijoden lähettiläs-veljekset!”

”Kyomon, portin vartijoiden lähettiläät?” Yoimen nyökkäsi. ”Aivan. Meidän tehtävämme on toimia Tsukino Torion, Kuun kolmikon lähettiläinä.” Deri rypisti otsaansa; ”Mikä on tämä Tsukino Torio?” Hän kysyi ja katsoi Yoimenia. ”He valvovat näiden neljän maailman: Maan, tämän, tuonpuoleisen ja Alamaailmoiden, toisistaan erottavaa porttia. Lisäksi vain heillä on valta, jolla kyetään muuttamaan ja vaikuttamaan eri maailmojen tapahtumia. Valta vaikutta, jopa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevasuuteen!”

”Mitä? Tulevaisuuteen? Ja menneisyyteen?” Ryo kysyi, epäuskoisena. Yoimen ja Waruimen nyökkäsivät. ”Kyllä, mutta niin ei koko aikaa tehdä. Vain, kun kyse on tosi tilanteesta ja hädästä... He voivat seurata jokaisen henkilön elämää, syntymästä kuolemaan, mutta!” ”Eiköhän lähdetä, tapaamaan Tsukino Toriota! Vai kuinka?” Waruimen sanoi, veljeään hiljaisemmalla ja rauhallisemmanlla äänellä. ”He tietävät jo, että olette saapuneet... He huomasivat välittömästi tulonne.” ”Hyvä ajatus.” Samassa Yoimen kopautti, sippipäistä keihästään maahan ja saman aikaisesti, poikien takana ollut portti välkähti. Toinen kopautus ja maasta Derin ja muiden edestä, kohosi hopea portaat tasanteelle. ”Tulkaa vain, niin pääsemme lähtemään!”

Derista tuntui, jotenkin siltä kuin hän pystyisi rauhoittumaan ja pysyisi koko ajan tyynenä. Yllättäen häntä ei pelottanut tai epäilyttänyt lainkaan se, mistä Yoimen ja Waruimen puhuivat. Johtuikohan se... Yoimenin silmistä? Siitä, että hän näki Red Scorpplingin hahmon ja saman punaisen skorppioonin, kun Raitoa ja Otiari vastaa taistellessaan, Scopplingin viitassa? Hän ei pelännyt tuolloinkaan, tiesi alitajuntaisesti mitä tehdä ja Red Scoppling sulautui häneen tuolloin. Tai jotain, edes vähän sinne päin? Deri mietti samalla, kun kiipesi ensimmäisenä portaat ylös ja Yoimen ohjasi ryhmän portin läpi.

-Tuntematon, kuka tietää.-

”Y-yyh... Nyyh E-ei... Nnh...Y-yyh... A-auuh...” Hiljainen valitus kaikui pimeän huoneen kiviseinistä, pienen hahmon maatessa kivilattialla. Pölyiseen ja tunkkaiseen huopaan kiutuneen, lapsen pienet kyyneleet valuivat hiljaa poiskilla samalla, kun pisarat tipahtelivat katosta kaikuen. Hiljaa safiiri silmät avautuivat, jolloin kyyneleet päääsivät valumaan vapaammin. Lyhyet valkoiset hiukset, laskeutuivat olkapäille samalla, kun hahmo yritti nousta istumaan, vetäen huopaa paljaaseen rintaansa ja peittäen samalla mustelmat ja haavat. Järjetön kipu viilsi, samassa haavoja ja safiiri silmät laajenivat, kyynelten tipahtaessa pölyiselle lattialle.

”A-ah! Aah!” Lapsi puri hammasta, yritellen pidätellä kyyneliä ja yrittäen vielä kerran nousta, mutta turhaan. Samassa lapsi jo romahti kasaksi maahan, sähisten lian hyökätessä haavoihin. ”Miksi?...” Lapsi ajatteli, kietoen huopaa tiukemmin ympärilleen ja yrittäen lämmitellä. ”Miksei kukaan välitä? Miksei kukaan edes yritä auttaa?” Miettiessään sanoja, lapsi kääntyi hieman ja tarttui lattialle revittyihin kankaan paloihin, joka joskus oli ollut ohut paita. Varovasti, lapsi alkoi kääriä likaisen rievun palasia käsien, jalkojen ja rinnan ympäri, peittääkseen ja suojatakseen haavansa. Pienen hetken kuluttua, lapsi lopetti huokaisten, mutta säpsähti kivusta. Taas rangaistus... Ja ilman mitään syytä, tietenkin. Mitä muka oli tehty? Mitä muka voisi tehdä, jos oli aina suljettuna yhteen huoneeseen? Kidutusta lukuun ottamatta... Niinpä niin. Jos heillä ei ollut tekemistä niin rangaistiin, vain huvin vuoksi ja muiden mieliksi. Vaikka se sattui, sattui niin paljon. Kaikki lyönnit, potkut, viiltelyt ja puremat, sekä... Lapsi ei halunnut edes ajatella sitä...

Samassa kuului oven avaus ja valo tulvi huoneeseen. Lapsen silmät laajenivat ja tämä pyörähti ympäri, kääntyen valoisaan oveen. ”E-ei...” Kyyneleet alkoivat vuotaa, vuolaammin ja hillitsemättömänä, kun lapsen silmät kohdistuivat ovella oliaan. Ei, kahteen olijaan. Ovella näkyi tumma hahmo, joka näytti pitävän sylissään toista, huomattavasti pienenpää hahmoa. Valkohiuksinen lapsi nosti kädet suunsa peitoksi, kun hahmo ovelta astui muutaman askeleen sisemmäs huoneeseen. Samassa ovelta tullut hahmo näyttäytyi. Mies seisoi pienen lapsen edessä, pidellän toista lasta sylissä. Lapsi oli tajuton ja makasi miehen sylissä, nojaten rintaan. Lyhyet mustat hiukset, laskeutuivat olkapäille ja vaatteet olivat revityt, värjääntyneinä punaisesta verestä.

”E-ei... Ei!...” Kyyneleet alkoivat valua vuolaana, kun mies siirsi kätensä ja kylmästi, vain pudotti toisen lapsen maahan kasaksi, kivi lattialle. Samassa, välittämättä lainkaan kivusta, valkohiuksinen lapsi siirtyi ja kumartuen musta hiuksisen lapsen viereen. Lapsen silmät laajenivat, kun valo paljasti karmeat viillot, mustelmat ja haavat vanhemman lapsen ruumiista. Mustatukkainen vain makasi, tajuttomana maassa samalla, kun nuorempi kumartui ja yritti tyrehdyttää veren vuotoa, kyljen pistohaavasta.

Samassa valkohiuksinen lapsi tunsi, käsi parin kietoutuvat vyötäisilleen ja muutamaa sekunttia myöhemmin, lapsen jalat kohosivat maasta. Safiiri silmät laajenivat, kun lapsi tajusi toisen miehen, jolla oli vaaleat hiukset nostavan lapsen syliinsä. ”Eh? Täh? Mi-mitä? E-ei... Ei! Nii-san!? Nii-san!” Nuorempi lapsi kiljui samalla, kun mies alkoi kävellä kohti ovea, lapsi edelleen tiukasti sylissään. Lapsi olkoi samassa potki ja kiemurrella kiivaasti miehen sylissä, yrittäessään päästä irti. Mies katsahti, otteessaan kiemurtelevaa lasta ja rypisti otsaansa. ”Lopeta, vastaan tappelu! Nyt” Samassa mies kohotti kätensä, läimäyttäen lasta kovalla iskulla takaraivoon. Lapsen silmät laajenivat, kun silmät täyttyivät kivun kyynelistä ja silmissä näkyi tähtiä. ”Ni-... Nii-san...” Toinen lyönti ja samassa lapsen näkökenttä pimeni.

-?-

”Osore, herää! Osore!” Safiiri silmät lennähtivät, samassa auki ja pitkät valkoiset hiukset hulmahtivat, Osoren ponnahtaessa istumaan huohottaen. Poika käänsi päätään ja pääsi samassa, kasvokkain Gekidon kanssa. Ei, täsmälleen Gekidolta näyttävän, valkohiuksisen pojan kanssa. Pojan pitkät sotkuiset ja piikikkään hiukset olivat, kun Gekidon ja samoin Sharingan-silmät. Lumen valkoinen väri oli, kuitenkin sama kuin Osoren ja pojan silmissä oli safiirin siniset renkaat.

”...” Osore ei sanonut mitään, vaan käänsi katseensa ja katsahti suoraan ympärilleen: Vaaleansini-valkoiset jääpeilit ympäröivät kaksikkoa samalla, kun tila jossa he olivat oli peilien lisäksi täynnä, eri värisiä ja kokoisi, sekä muotoisa kristalleja ja jääpuikkoja. Ilmassa leijui eri kokoisia, värillisiä ja muotoisia tähtiä ja planeettoja. Kristallit, peilit, jää ja jääpuikot, sekä tähdet ja planeetat hohtivat eri värisinä ja olivat ainoat valon lähteet. Kaikki muu ympärillä oli pimeää. Eri värisiä liekkejä, leijui ilmassa. Pojat näyttivät istuvan jäälattian päällä ja Osoren katse osui lumiseen ja jäiseen... Jonkin laiseen vesiputoukseen, joka muodosti järven.

”Osore, mikä hätänä?” Toinen poika kysyi, kumartuen asettamaan kätensä nuoremman otsaan. Osore käänsi, kuitenki heti päätään. ”... Ei mikään...” Osore kuiskasi, vetäen polvet rintaansa, kietoen kätensä jalkojensa ympäri ja nojaten, maasta kohoavaa kristalli puikkoa vasten. Toinen poika nosti kulmiaan, kyllästyneenä. ”Älä valehtele. Tiedät kyllä, näen suoraan valheittesi lävitse. Turha yrittää...” ”Lopeta, Itami! Jätä minut rauhaan!” Osore keskeytti, suuttuneena ja mulkoili poikaa, mutta käänsi päänsä nopeasti ja vaivaantuneena pois. Itami huokaisi. ”Näit taas, painajaista menneisyydestämme... Vai kuinka?” Hän kysyi ja katsoi Osorea, jonka silmät nyt laajenivat. ”...” Nuorempi poika ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi heikosti ja hitaasti. ”Mistä tiesit...?” Hän kuiskasi, vilkaisten sivusilmällä Itamia. Itami vain hymyili. ”Sinä tiedät. Näen ja tunnen, samat asiat kuin sinäkin. Tietenkin tiedän! Ja muuten...” Poika nosti katsettaan vilkaisten, sinistä tähteä. ”Gekido Nii-san kävi luonasi nukkuessasi, hän peitteli sinut ja istui vieressäsi hetken, ennen kuin lähti suorittamaan tehtävää yksin.” Osoren silmät laajenivat uudelleen ja entistäkin enemmän. ”Kävi luonani? Ja lähti suorittamaan tehtävää yksin? Ilman minua?” Hän toisti katoen Itamia, joka kääntyi häneen nyökäten. ”Kyllä. Hän ei halunnut herättää sinua, siksi hän lähti yksin ja jätti sinut nukkumaan... Ja muuten!?” Itami katsoi Osorea nyt vakavana. ”Oletko saanut kerättyä, toisten sieluja lähiaikoina? Olet heikossa kunnossa ja itse asiassa nytkin...” Poika kosketti, Osoren otsaa uudelleen. ”Olet nytkin kuumeessa. Et ole tainnut, sulauttaa varastamiasi tai pikemminkin kutsumiasi sieluja, pitkään aikaan itseesi? Vai olenko väärässä?”

Osore tuijotti Itamia hetken, ennen kuin kääntyi huokaisten pois päin. ”En ole...” Hän myönsi hiljaa. ”No olisi pikku hiljaa aika. Jos et halua, sielusi särkyvän...” ”Ei!” Osore katsahti nopeasti ja peloissaan Itamia, joka edelleen oli vakava. ”Ei, en halua! Se sattuu ja veli, Shura-sama, Ikari-sama ja kaikki muut...” Samassa Itami keskeytti hänet. ”Sitä suuremmalla syyllä olisi jo hyvä aika! Et selviä, jos et sulauta sieluja tietyn väliajoin. Kauanko viimeisestä, sielujen liittämisestä on?”

-Samoinhin aikoihin, Kyomonissa.-

”Kauanko joudutaan vielä kävelemään?” Jakkaru valitti, ryhmän seuratessa Kombio Mikonia, jotka johdattivat heidät läpiä tavalliselta näyttävän palatsin. ”Jakka, lopeta valittaminen!” Araiguma sähisi, talloen veljensä varpaat ja tuupaten tätä kyynerpäällä kylkiluitten väliin. ”Mutta olemme kävelleet jo ikuisuuden! Ja sen lisäksi...” Jakkaru ei ehtinyt puhua lausettaan loppuun, ennen kuin kolme hahmo vilahti teinin ohi ja juosten muiden vierestä, jonnekkin ryhmän taakse. ”Ensi luokkalaiset: Ei juosta käytävällä!” Yoimen huusi, kääntyen vilkaisemaan ohi vilataneiden suuntaan. ”Ai, sori Yoimen-san! On vähän kiire!” Yksi teini, jolla oli tummat hiukset huusi, vilkaisten olkansa yli. ”Ollaan jo kymmenen minuuttia myöhässä, koska luokka on vaidetttu! Kertomatta!!” ”Se ei ole mikään syy! Odottakaahan, kun valvojanne kuulee tästä! Ja Steinin oppilaat: Teidän pitäisi olla tunnilla, jo vartti sitten!! Vauhtia, vauhtia!” Yoimen huusi, jolloin Deri joutui peittämään korvansa teinin vieressä. Hitto, Yoimen oli kova ääninen halutessaan.

”Hitto! Junioreita ei saa kuriin! Ei sitten millään!” Waruimen mutisi hätistellen, neljä itseään nuorempaa poikaa käytävältä ja viittilöiden pojat eräiden heidän ohi kulkemansa, ovien suuntaan. Samalla he olivat siirtyneet Yoimenin huoneeseen, joka muistutti Seishin Shekain ja Nodahin yksityiskirjaton yhdistelmää. ”?? Juniorit? Mitä tarkoitat?” Deri kysyi, vilkaisten Waruimesta Yoimeniin, joka juuri huokaisi. ”Kaikki täällä olevat ovat, uudelleen syntyviä sieluja. He ovat siis jo kerran kuolleet, mutta heidän sielunsa on armahdettu ja heille on annettu uusi mahdollisuus. Poikkeuksia tosin on...” Deri ja muut räpyttelivät. ”Mitä tarkoitat poikkeuksella? Jäävätkö, jotkut sielut tänne?” Ryo kysyi ylättyneenä. ”Kyllä! Jäävät, mutta jotkut saattavat uudelleen synnyttyään kuolla taas ja heidät armahdetaan uudelleen. On jopa tapaus, jolloin sielu on armahdettu peräti 9 kertaa, ensimmäisen kuoleman jälkeen.” Deri nosti kulmiaan, hämmästyneenä. ”Niinkö monta? Muistavatko he mitään, saavuttuaan tänne uudelleen?” Hän kysyi. Violetti silmäinen poika nyökkäsi. ”Kyse oli pojasta, joka kuoli jokaisella kerralla jonkun surmaamana. Toisin sanoen hänet tapetti ja hän oli jokaisella kerralla, vasta 14-vuotias. Poika tuli murhatuksi yhteensä 9 kertaa, saman ikäisenä ja...” Yoimen kääntyi heihin. ”Tapaatte hänet. Hänestä tulee oppaanne täällä ja Alamaailtassa, jonne menettä täältä myöhemmin. Saatte auttaa eräässä ongelma-sielussa, jonka katkeraa surua ei saada lepytettyä!” Samassa Yoimen napsautti sormiaan, jolloin huoneeseen ilmaantui poika, jonka vaalaenruskae-blondit kiukset ylttivät selkään. Silmät olivat siniharmaat. ”Tämä on Joey! Hän on oppaanne, josta juuri kerroin! Lisäksi...” Yoimen vilkaisi heihin pienellä virnistyksellä. ”Hän on entisen, eri 5 Aurein Jinchuuriki!” ”Mit-?!”