SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:16:Kinguman vankina!

-Jossain.-

”Nguuh...” Deri mutisi, jotain sakavana samalla, kun raotti silmiää. Samassa avatessaan silmänsä teinin katse osui sinisiin silmiin ja oranssimustiin hiuksiin. Kumpikin poika huusi ja vieras poika hyppäsi säikähdyksestä kauemmaksi, tuijottaen Deria. Samassa Deri tajusi: Poika, mutta ei Rara? Kuka sitte...?! ”Mit-mitä?!” Deri yritti nousta, mutta tajusi jonkin pitävän poikaa aisoissa. Hän räpytteli ja laski katseensa, jäätyen. Teinin nilkat oli kahlittu ketjulla, vähän matkan päähän tummaan kiviseen seinään. Ranteissa oli metalli kiinnikkeet, jotka nilkoissa olleiden rannekkeiden tavoin, vetivät puoleensa ja söivät hänen chakraansa. Deri vetäisi kättään, yrittäen päästä irti ja nousta ylös, mutta täysin turhaan. Teini käänsi päätään, kuultuaan hiljaisen vaikerruksen ja hänen katseensa osui Ryohon, joka raotti juuri silmiään, samoin Kaitora hänen vieressään.

”Mi-missä me olemme?” Ryo kysyi nostaen katsettaan ja hoksaten Derin, sekä omat kahleensa. ”E-en tiedä... Jäimme kai kiinni.” Deri mumisi ja yritti kiskoa itseään vapaaksi. Hetken kuluttua hän lopetti huokaisten, todetessaan sen olevan mahdotonta. ”Helvetti, pitikin jäädä kiinni nyt!” Kaitora kirosi, Sumarun herättyä ja käännyttyä häneen. ”Ei olisi yhtään ylimääräistä aikaa, jäädä tänne ja olla tekemättä mittään! Rara ja Terya voivat olla vaarassa, hemmetti!” Ryo mutisi ja nyki omia kahleitaan yhä enemmän. Deri nosti katsettaan hänestä ja käänteli päätään, katsellen ympäri tilaa jossa he olivat. Hänen silmänsä laajenivat hieman. Sellissä? Ja vielä tyrmässä, maan-alla? Voi hitto! ”Loistavaa...” Hän murisi laskien katseensa eteenpäin, mutta samassa hänen silmänsä laajenivat toistumiseen. Hänen katseensa osui nurkkaan, jonne näytti piiloutuneen joku?! Hahmo näytti tuijottavan heihin varjoista ja siirtyi, huomatessaan Derin katsovan nurkkaan päin.

”Ku-kuka olet?” Deri kysyi epäröiden ja tuijotti hahmoa, joka liikahti pelokkaasti. ”Hmm?” Ryo ja kaksi muuta poikaa vilkaisi Deria, jonka jäkeen katsoivat Derin kanssa samaan suuntaan. Hahmo katsoi heitä, mutta ei sanonut mitään ja jatkoi tujottamista. ”Hei, ei hätää.” Ryo sanoi rauhallisena ja antoi pienen hymyn, viittilöiden hahmoa tulemaan lähemmäksi. Nurkassa olia näytti miettivän hetken, mutta liikkui sitten siirtyen hieman lähemmäksi. Lopulta hahmo oli aivan varjon reunan kohdalla ja Deri huomasi tämän olevan poika. Joku toinen vanki? Se ei voinut olla Rara tai Terya, koska he olisivat tunnistaneet toisensa heti. Mutta jos se ei ollut, kumpikaan heistä niin kuka sitten?

Samassa pimeästä erottui yksi safiiri silmä ja oranssimustat hiukset, samalaiset kuin Raran. Huppu peitti vasemman puolen kasvoista. ”Hei ei hätää. Emme satuta sinua. Kuka olet?” Deri kysyi varovasti, jolloin poika katsoi häntä varuillaan, mutta pysyi edelleen vaiti. ”Mikä nimesi on?” Kaitora kysyi ja poika vilkaisi häntä. ”...” Aluksi poika pysyi vaiti, mutta sitten...

”Kao... Nimeni on Kao. Keitä te olette?” Poika kuiskasi vaisusti, tuijottaessaan heitä. ”Olen Deri ja tässä on Ryo, Kaitora ja Sumaru.” Deri sanoi ja viittelöi muihin. ”Tiedätkö missä olemme? Tiedätkö mitä meille tapahtui?” Ryo kysyi ja katseli ympärilleen. ”Te vakoilitte Kingumaa, mutta teidät huomattiin heti...” Kao kuiskasi ja katsoi Ryoa. ”Ja sitten teidät tuotiin tänne. He sanoivat, että etsitte varmaan joitain poikia...” ”Ai, joo! Tiedätkö missä Rara tai Terya on?” Deri sanoi nopeasti ja kääntyi tuijottamaan muiden kanssa Kaoa. ”Rara näyttää sinulta ja...” ”Tarya muistuttaa Deria, mutta hänellä on arpi kasvoissa!” Ryo keskeytti. Muiden yllätykseksi, Kaon silmät laajenivat.

”Te... Te tunnette Raran myös?!” Kao kysyi epävarmasti ja epäuskoisena. Samassa poika laski katseensa ja Deri huomasi Kaon silmässä kyyneleen. ”Hyvä... Hän pääsi siis takaisin kotiin silloin...” Deri ja muut räpyttelivät. ”Mitä tarkoitat? Tunnet Raran??” Sumaru kysyi arasti. Kao nyökkäsi surullisesti. ”Tapasin hänet 10-vuotta sitten, hän oli 5-vuotias ja minä 3-vuotias... Rara oli ensämmäinen, kuka ei kiusannut minua täällä...” Samassa Kao antoi vaisun niikutuksen ja pyyhkäisi silmiään.

”Kiusannut?” Deri toisti otsa rypyssä. ”Miten sinua on kiusattu? Eikö kukaan ole täällä kanssasi?” Hän kysyi, jolloin Kao pudisti päätään. ”Ei...” Hän kuiskasi hiljaa. ”Ei kukaan ole koskaan ollut... Kaikki vain pilkkaavat oudoksi ja hirveäksi ja... Ja...” Samassa Kao hautasi päänsä polviin. ”Olen ollut yksin syntymästäni saakka. Vereni on harvinaista ja Kinguma pitää siitä. En voi yksin kertaisesti karata. Jos kerran jää kiinni, paluuta ei ole. Tähän mennessä yksikään...” Kao vaikeni hetkeksi, heittäen päänsä sivulle katsoen pois sellistä, hiusten ja hupun varjostaessa kasvot. ”Tähän mennessä yksikään, joka on jäänyt kiinne ei ole päässyt pakenemaan. Ei yksikään, paisi hän!” Seimeikeiretsun poikien silmät laajenivat Kaon sanoista.

”Ei... Kukaan? Mutta?!” ”Ketä tarkoitit hänellä?” Kaitora kysyi. Kao rypisti otsaansa katsellessaan edelleen pois. ”Legenda...” Hän mutisi vaisusti. Deri räpytteli, jonka jälkeen rypisti otsaansa ja katsoi Kao. ”Legenda? Minkä lainen?” Kao ei vastannut heti. ”Legendan mukaan: Se, joka kerran jää kiinni ei koskaan palaa. Kuka syntyy täällä, myös kuolee täällä. Yksikään kiinni saatu vanki, ei ole koskaan palannut. Vanhan legendan mukaan, yksikään ei ole päässyt vapaaksi, mutta huhutaan pojasta, joka olisi päässyt joskus vapaaksi.” Kao sanoi ja sulki silmänsä. ”Se tapahtui kuulemma sateisena ja myrskyisenä yönä, syksyllä täydenkuun aikaan. Legendan mukaan yhä ne, jotka todella uskovat siihen tai ovat jotain verisukua, ovat nähneet sen pojan. Sanotaan, että kun se sama yö koittaa, keskiyöllä täydenkuun aikaan voi nähdä musta tukkaisen pojan varjon tai sielun. Pojan kerrotaan palaavan, yhä uudestaan ja uudestaan tänne. Kerrotaan myös, että hän olisi esiinnyt käytävässä vartijoille, oman sellinsä luona.” Kao katsoi nyt kattoon, mietteliäänä. ”Legendan mukaan sama poika palaa, joka vuosi tänne, sinä täydenkuun yönä ja kantaa kaunaa. Huhutaan jopa, että se poika kävelisi käytävällä jättäen verijälkiä ja sanoe: 'Palaan aina vain uudelleen, koska sieluni on täällä. Synnyin ja kuolin täällä, heitin henkeni tätä paikkaa vihaten, sieluni jäi siihen tilaan. En saa rauhaa niin kauan, kun hän elää'. Kukaan ei tiedä, kuka se poika on ja kenelle henkilölle hän sanat vannoo...”

”Turha kertoa tuollaisia taruja, Kao! Tiedät itsekkin ettei se ole totta!” Pojat kääntyivät ja näkivät vastakkaisessa sellissä pojan, jonka ranteet ja nilkat olivat sidottu ketjuilla seinään. Teini oli noin 16-vuotias ja musta hiuksinen. Oikean silmän yli ja pään ympäri, kulki verinen side. ”Ei se ole taru, Keitaru!” Kao vastasi ja tuijotti poikaa. Teini tuhahti. ”Niin varmaan. Helppo johtajan lemmikin on puhua. Mitä vielä, saat erityis-kohtelua vain siksi, että olet Kinguman johtajan suosikki ja uskollinen lemmikki...” ”En ole lemmiki!” Kao huudahti yhtäkkiä ja tuijotti raivoissaan Keitaru-nimistä poikaa.

”Ai niin vai?! Kuka saakaan nukkua lämpöisessä vuoteessa ja saa neljä kertaa päivässä syötävää?! Vielä ilman kerjäämistä ja saa vielä lämmintä ruokaa?! Kuka viettää päivät ilman ketjuja, nimellä verustetussa kaulapannassa ja ei saa koskaan ruoskasta, jos yrittää suojella toisia?! Kuka ei menetä liikunta- tai puhekykyä, eikä vammaudu menettäessään toista silmäänsä?!” Teini huusi tarttuen sideharsoon ja vetäen kääreen pois, paljastaen kuivasta verestä likaaman, revityt arvet silmästä. Teini siirsi viitta, paljastaen lukemattomia ruoskan arpia ympäri laihaa kehoa, josta kylkiluut näkyivät. Derin ja kolmen muun silmät laajenivat, kun he näkivät vammat. Samassa he huomasivat kaikkien muiden vankien, mulkoilevan inhoten Kaoa ja kaikki käänsivät pojalle selkänsä. Kao jähmettyi järkyttyneenä sanoista. Pojan alahuuli vapisi ja hän katsoi lattiaan, purren huulta ja pidätellen kyyneliä. Kao yritti vielä saada katseellaan muita puolelleen ja uskomaan, mutta kukaan ei vastannut katseeseen vaan käänsivät selkänsä. ”Ei... Ei älkää! En minä halunnut, en minä sitä halua. Minä vai...” Kao aloitti kuiskaten. Samassa Keitaru viskasi kiven, suoraan Kaon silmäkulmaan ja Kao huusi kivusta, terävän kiven viiltäessä ihoa.

”Hhm. Kehtaatkin näyttää naamaasi täällä, lemmikki. Painu sinne johtajan helmoihin katsemaan, kun toiset kärsivät ja yrittävät selviytyä hengissä!! Eripari silmä!!” Keitarun vieressä ollut, nuorempi poika tuhahti ja käänsi selkänsä. Deri tuijotti muita shokissa samalla, kun siirtyi Kaon viereen, jonka silmistä valui nyt kyyneliä pojan itkiessä. Deri kietoi kätensä pojan ympäri samalla, kun Kao hautasi kasvonsa Derin paitaan itkien.

”Loitavaa...” Ryo mutisi, tuijottaen toiselle puolelle, Derin ohi. Ryon ja Kaitoran alkaessa väittelemään vastakkaisen sellin teinien kanssa, Deri huomasi hupun valahtaneen Kaon kasvoilta. Hänen silmänsä laajenivat, kun hän huomasi Kaon vasemman silmän olevan violetti. Lisäksi samassa silmässä oli pirunsarvista pääkalloa muistuttava merkki.

”Sy-synnyin tälläisenä... Minulla oli jo syntyessäni Kinguman merkki. En voi paeta, he löytävät minun kuitenkin.” Kao kuiskasi perääntyen kauemmas. Hänen katseensa olli turhaantunut, pettynyt ja epätoivoinen vaivan, kun hän antaisi periksi jostain...

”... Voitko kertoa noista merkeistä? Niitä näyttää olevan muillakin ja eri kohdissa kehoa?” Ryo kysyi, vilkaisten vielä sellistä muiden vankien suuntaan. Kao vilkaisi häntä.

”Se on eräänlainen sopimus, jota...” ”Jota käytetään ostamisessa, myynnissä ja omistamisessa. Miksi niitä on purtu kaikille?” Kaitora kysyi äkisti, jatkettuaan ensin Kaon lauseen loppuun.

”... Hyvä on... Ensinnäkin; Tavallisesti sopimukses kirjoitetaan verellä. Musteeseen sekoitetaan verta, jonka tarika sen voi vielä purkaa... Mutta, jos seassa on useamaa verta, se kenen nimiin se merkitään saa omistukseensa sen mitä sopimuksissa on. Demonien käydessä kauppaa, kohde voi olla mikä vain. Ihmisistä sieluihin. Sielunsa voi jopa myydä...” Kao aloitti.
Sopimukset ovat pääosin ehkä verellä kirjoitettuja, mutta sinetit ja puumerkit... Omistusinetti on pahin ja ne jaetaan omiin lohkoihin:...” Kaitora kuitenkin keskeytti hänet ja jatkoi itse.
”1. Sinetti on niskassa eli tarkoittaa kohteen olevan sinetöisy johonkuhun tai olevansa voimissa poikkeava.
2. Kädessä kuten ranne tai kämmen. Ne ovat melkein yhtä vahvoja. Merkkinä myös ikuisesta sinetistä.
3. Otsa. Otsan sinetti, on merkkinä klaanin tai joillekkin henkilöille uskollisuudesta. Koko ikänsä syntymästä kuolemaan.
4. Aivan selässä, niskassa tai rinnassa. Myyty ennen syntymäänsä tai omistettu jollekkin ennen syntymäänsä...ja
5. Silmä...”
Deri ja Ryo räpyttelivät hölmistyneinä ja käänsivät katseensa Sumarun ja Kaon kanssa Kaitoraan. Kaitora näytti tietävän asiasta, jotain. Ja muutenkin hän ja Sumaru tiesivät eniten heidän tiiminsä tehtävistä ja tavoista. Vihollisesta ja ilmeisesti Aureista. Deri ja Ryo eivät. He olivat tavanneet Aureit vain kerran ja Katsuyon toisen kerran, toisin kuin epäilykseltä muut.
”Silmä...?” Deri toisti ihmeissään. Kaitora nyökkäsi ja jatkoi. ”Aivan, se joka saa merkin syntyessään omaa sen silmässä. Kohtalo on siis jo päätetty ennalta!”

”Eli...” Ryo aloitti. ”Kyllä...” Kao nyökkäsi vaisusti.

Samassa sellin luo ilmestyi hahmoja. ”Johtaja haluaa nähdä teidät.”

-Samaan aikaan toisaalla.-

”Uuh...” Hitaasti Rara avasi silmänsä. Ensimmäinen asia, jonka hän näki oli katto. ”Vittu, pääni... Mitä nyt?” Hän valitti, nousten käsien varassa istumaan. Päässä tuntui pyörivän, kun yritti liikkua liian nopeasti. Huimauksen lisäksi, Rara tunsi voivansa pahoin esimerkiksi oksentelu, päänsärky ja katena näkeminen saivat teinin voimaan huonommin.

”Rauhoitu, ei tämä tilanne noin parane...” Teryan ääni kuului hänen vierestään. Rara käänsi päätään, nähden Teryan sidottuna seinässä olleeseen metalli tolppaan patterin vieressä. Teryan ranteet oli sidottu puominympäri siten, että puomi jäi käsien, selän ja köysien väliin. Teinin oli mahdoton päästä irti, jonka takia Terya ei pystynyt liikkua. Raran valtasi shokki, kun hän näki Teryan kasvot kokonaan. Teinin hiuksia oli revitty voimalla, samoin vaatteita. Kasvoissa, paljaissa käsissä ja muualla ympäri kehoa oli pahoja mustelmia.

”Ter-Terya! Oletko kunnossa?!” Rara huudahti, hypäten sängyltä, jolla oli maannut lattialle, tuntien jalkojen samalla hetkellä pettävän. Nuoremman teinin silmät laajenivat. Hitaasti, Rara käänsi katseensa taakseen jalkoihinsa. Pojan kummastakin jalasta oli kadonnut tunto?! Kipua oli ympäri kehoa, mutta jalat tuntuivat lyijyltä, uskomattoman raskailta ja tunnottomilta.

”Mit-mitä-...?!” Rara aloitti, äänen huojuessa ja säröillessä. Hän yritti vielä usempaa otteeseen nousta, muttajalat eivät ottaneet painoa vaan pettivät heti. Muutamat kyyneleet, täyttivät väkisin silmät pelosta ja epävarmuudesta. Teini pääsi Teryan luokse, joka kiskaisi hampailla vilttiä päältään Raran ympärille.

”Mi-mitä... Jalkani, ne eivät... En tunne niitä ja...?!” Rara aloitti alkaen vajota paniikkiin, muuttuen vähitellen hysteeriseksi. Terya yritti rauhoittaa häntä, pidellen tätä lähellä.

”Ra-rauhoitu Rara, ne... Ne voivat tuntua siltä hetken. Ky-kyllä ne tuntuvat taas, ehkä ne ovat vain puutuneet tai...”

-

”Vauhtia kävelyyn!” Yksi jengiläisistä murahta, tuupaten Ryoa ja Deria eteenpäin selästä, keihään tylpällä päällä. Kaikkia viittä poikaa ohjattiin käytävällä eteenpäin, tuuppien samalla selkään.

He olivat kävelleey jo ties kuinka kauan ja kulkeneet eri huoneiden ja haarautuvien käytävien ohi. Useimmissa huoneissa oli vankeja ja joitain jopa kidutettiin.

”Miten täältä pääsee pois?” Deri ajatteli samalla, kun he kääntyivät taas yhdestä käytävästä toiseen.

”Älä kysy minulta... Meistä vain Kaitora ja Sumaru tuntevat tätä elämän tapaa. Hehän ovat eläneet näin jo ties kuinka kauan ja tietävät mitä tekevät.” Ryo ajatteli takaisin. Deri nosti hieman kulmiaan. Ryo siis kuuli hänet? No, se saattoi johtua siitä, että he ollivat keskenään samanlaiset. Kaksoisolento! Kaitora ja Sumaru sensiaan. Olikohan heillä jossain kaksoisolennot?

”Miksihän Kai ja Suma eivät kuule meitä?” Derin ajatukset soivat Ryon mielessä.

”Ehkä nuo, heidän rannekkeensa estävät sen. Me emme saa yhteyttä muihin, mutta toisiimme taas... Olemme yksi ja sama. Ehkä siksi kuulemme toisemme.” Ryo aloitti miettien.

”Miten paljon tiedät, mitä minä en?” Derin ääni kysyi tylsänä ja laiskana.

”Paljon? Voi kuule, olen elänyt tälläisen demoni-jutun keskellä koko ikäni. Tietenkin tiedän enemmän.” Ryo ääni kuulosti hiukan huvittuneelta.

”Perillä. Sisään siitä!” Yksi vartijoista sanoi, tuupaten teinejä eteenpäin. Ovi edessä avautui, työhuonetta muistuttavaan huoneeseen jossa näytti olevan miehiä.

Ensimmäisenä Deri näki musta hiuksisen miehen työpöydön takana. Kolme lävistystä vasemmalla puolella, vasenta silmää ja mies poltti kuubalaista sikaria. Myrkyllisen harmaat silmät kääntyivät poikiin. Tämä oli siis johtaja, Baki!

”Hmm? Kaksi tuttuakin naammaa...” Baki virnisti. Hänen katseensa upposi Kaitoran ja Sumarun silmiin. Miehen katsoessa poikiin, Sumaru siirtyi varautuneena ja varovasti isoveljensä taakse. Näytti kuin hän olisi yrittänyt piiloutua. Myös Kao käytös oli muuttunut, Derin mielestä. Poika oli selvästi peloissaan ja varautunut johonkin.

”Kao, tule tänne!” Baki sanoi yhtäkkiä, katseen siirtyessä Kaon. Kaon silmät laajenivat, kun pojan kasvot valahtivat kalpeiksi. Hyvin hitaasti, Kao käveli kalittuna pöydän luo. Samassa Bakki tarttui Kao paitaan ja puri pojan niskaa, alkaen juoda verta, ennen kuin päästi melkein heti irti. Noulaistessa veren huulilattan, mies päästi Kaon kaatuamaan polvilleen.

”Joten, ajattelin esitellä teille erään tutun. Voit tulla jo esiin, ystävä hyvä!” Baki sanoi virnistäen ja huikkasi jonnekkin ovelle. Samassa ovi avautuen ja paljastaen mkiehen, jota Deri ei enään koskaan uskonut näkevänsä! Pitkät hopeisean valkoiset hiukset ja tummat silmät... ”I-IROSAS!” Deri kuskasi järkyttyneenä.