SasoDei:Red rose devil.
Luku.13. Paholaisen tytär?
-----6 vuotta myöhemmin-----
”Uudestaan, Deri!” Sasori huusi samalla, kun väisti 12-vuotiaan poikansa iskun. ”Khh! Yritän koko ajan!” Punapää huusi takaisin isälleen. Daisuke istui puunalla, varjossa. Takeru, joka oli omasta mielestään jo harjoitellut riittävästi, makasi maassa, veljensä vieressä. ”Deri on kehittynyt nopeaa tahtia. Mitä mieltä olet, Take?” Daisuke kysyi kääntyen katsomaan vasemmalle puolelleen, Takeruun. Takeru huokaisi väsyneesti, ennen kuin vastasi: ”No, jaa...Heikko hän on kuitenkin.” 15-vuotias protestoi ja kääntyi katsomaan nuoremman veljensä ja isänsä suuntaan. Kaikki neljä punapäätä olivat harjoittelemassa ulkona, nyt. Sasori oli päättänyt kouluttaa poikansa itse ja myös tekinäin. Jokaisena päivänä, Sasori harjoitutti poikiaan vuoron perään ja testasi heidän taitojaan. Daisuke, luonnostaan oli aina ensimmäisenä ja Sasori sai joskus, ottaa tosissaan vanhinta poikaansa vastaan. Daisuke oli voimistunut hurjasti kuuden vuoden aikana ja oppinut nopeasti. Takeru oli myös lahjakas, joskin ei näyttänyt piittaavan tästä laisinkaan. Derin kehitys oli, kuitenkin ollut vanhempia veljiään edellä. Deri oli oppinut hallitsemaan jo mm. Pikasiirtymisen, telepatian, joitakin harhoja, punamustan-värisen chakran ja punaisen miekkansa, Tsu Skyn, käytön. ”Uooaaarh!” Deri huusi samalla, kun yritti iskeä miekansa isäänsä. Paholainen, kuitenkin virnisti ja siirtyi sivuun. Samassa Sasori, oli jo pojan takana, tarttui tätä viitan hupusta ja heitti päin puuta. ”Kheh!” Deri huusi, lentäessään vasten puuta ja lyyhistyessään sen alle. ”Tämä saa riittää tältä päivältä. Voitte mennä” Paholainen sanoi, kääntäessään selkänsä Derille. Deri, joka juuri oli noussut uudelleen pystyyn, piteli nyt kiinni oikeasta käsivarrestaan. Kaksoset nyökkäsivät ja nousivat pystyyn. ”Selvä, minä tästä lähdenkin. Sovin tapaavani Himen ja Hiron tänään.” Daisuke huikkasi, ennen kuin poika katosi tuulen puuskassa. ”Tsh! Typerää touhua eli idiootin käytöstä...” ”Takeru, mitä aijot tehdä tänää?” Sasori kysyi kävellessään nuoremman kaksospoikansa ohi. Hän katsoi alas poikaan, joka kohautti olkapäitään. ”En tiedä...” Paholainen vain nyökkäsi ja Takeru katosi. Huokaisten, Sasori kääntyi nyt Deriin. ”Entäpäs sinä?” Deri antoi isälleen murhaavan katseen ja teleporttasi omaan huoneeseensa.
Huoneeseensa päästyään, Deri huokaisi. Hän käveli vuoteensa luokse, pidellen edelleen käsivarttaan. ”Hitto, hitto, hitto!” Deri murisi samalla, kun nappasi kirjan sänkynsä alta. Kirja oli kopio-versio, Sinetöidystä Kirjasta. Deri oli yhdessä Hayaton kanssa hankkinut kopion. Huokaisten, punapää aukaisi kirjan ja antoi sen viedä hänet mukanaan... Hän tahtoi ajatuksensa pois harjoituksista.
”Hemmetti, Luci! Miksi, hmm? Kykenen huolehtimaan itsestäni ja...” ”Deidara, rauhoitu. Ymmärrän kyllä kostosi, mutta sinusta ei ole vielä voittamaan Raitoa yksin.” Blondi teini murisi, tuijottaessaan langennutta enkeliä. Deri, joka najasi seinää vasten, katseli äitiään ja Luciferia. Nyt hän, oli löytänyt itseltään uuden kyvyn. Uusi kyky osottautui hyödylliseksi, sillä sen avulla Deri kykeni muistelemaan menneitä kirjojen avulla. Poika oli harjoitellut kykyään ahkerasti ja samalla myös salaan. Sasori, nimittäin suuttui helposti siitä jos, joku meni nuuskimaan menneitä. ”Mene pois, hmm!” Deri rypisti otsaansa ja suoristi selkänsä. Kyllästyneenä hän sulki silmänsä ja avatessaa, hän oli palannut omaan huoneenseensa. Punapää nousi, piilotti kirjan ja lähti ulos.
----Yö. 11:30 Kuka tietää.-----
”Häipykää silmistäni, niin kuin olisi jo! Älkääkä alkako ryppyilemmän!” Tytön raivoisa ääni kaikui, suuressa ja pimeässä makuuhuoneessa. Kaksi demonia vapisivat pelosta ja katosivat nopeasti huoneesta. ”Sinähä olet harvinaisen äreällä tuulella, tyttöseni.” Silkkisen kylmä, mies ääni kuuluui ovelta. Tyttö ei piitannut lainkaan puhujasta vaan katseli ulos ikkunasta. Kuun valo valaisi tytön asu. Pitkä veren myrkynvihreä viitta, verenpunainen pitkähihainen, mustat housut. Hopeinen valo valisi, myös tytön mustalla vyöllä olevan, miekan. Punakahvainen miekka lepäsi teini-ikäisen tytön vyöllä, mustassa kotelossaan. Mies otti muutaman askeleen kosti tyttöä. Mies astui, nyt itse, kuun valoon. Katsu Raito, seispo nyt tytön takana. ”Aijot lähteä metsästämään, eikö niin, Daichi?” Raito kysyi, ristien kätensä ja katsellen tytön selkää. ”...Ehkä, mutta menen itese ja yksin. Samalla tahdon löytää...Hänet...Punaisen Paholaisen!” Daichi sanoi, avasi ikkunan ja hyppäsi ikkuna laudalle. Kääntyi ympäri, kohtaamaan nyt Raiton. Raito katsoi alas kylmiin, tunteettomiin, safiirin sinisiin silmiin. Verenpunaiset hiukset hulmusivat hiaman samalla, kun tuuli puhalsi vasemman puolenn kasvoista peittävät etuhiukset pois. Daichi tuijotti isoisäänsä, Raitoa, hetken ja hyppäsi sitten ulos ikkunasta. Daichi laskeutui maahan pehmeästi ja sulavasti. Tämän jälkeen tyttö nousi ja lähti juoksemaan, kadoten yöhön. Raiton kasvoilla karili ilkeä hymy, kun hän katsoi tytön katoavan pimeyteen...
-----Samaan aikaan Deri-----
* Huokaus * Deri käveli öisessä metsässä ja katseli jalkoihinsa. Hän olisi halunnut tietää, enemmän äitinsä ja isänsä tapaamisesta, mutta se ei vain onnistunut. ”Miten voisin saada tietoa?!” Deri mumisi itsekseen kävellen yhä syvemmällä metsessä. Pimeä metsä oli pojan suosikki paikkoja öisin. Hän rakasti yli kaiken kävellä, pimeässä metsässä ja ajatella. Hetken miettimisen ja kävelyn jälkeen, Deri löysi itsensä aukealta. Kuun hopeinen valo valaisi ja kirjavoitti maata. Aukealla oli kaunis järvi, jonka kuu oli, myös kirkastanut. Deri nosti päänsä ja rypisti otsaansa, katsellessaan kuuta. Jokin vaivasi nuorukaista, mutta mikä? Sitä hän ei itsekkään tiennyt. Samassa, Deri tunsi edessään läsnä olon. Deri laski nopeasti katseensa, järven vasta rannalle ja jäätyi näkemästään. Punatukkainen tyttö, jolla oli hänen laillaan, safiirin siniset silmät seisoi vasta rannalla. Tytön katse oli nauliutunut kuuhun ja eikä tämä sen vuoksi, näyttänyt huomaavan Deria. Yö tuulen puhaltaessa, pitkät verenpunaiset hiukset, paljastivat kummatkin puolet kasvoista. Deri ei voinut tehdä mitään, ennen kuin tyttö, yhtäkkiä kääntyi häneen. Muukalainen tuijotti Deria hetken samalla, Deri tuijotti takaisin. ”Ku...Kuka olet?” Deri kysyi huteralla äänellä, tuijottaessaa tyttöä. ”En ole koskaan, en koskaan nähnyt häntä. Mutta silti...” Derin ajatukset keskeytyivät ja hän katsoi tyttöä tarkemmin. ”Kuka itse olet?” Punapäinen tyttö kysyi. Hänen äänessään oli jotain tuttua. ”O-olen Deri. Entä sinä?” Deri vastasi. ”Et ole täältä ja en usko, että isäni ilahtuu vihollisista...” ”Sama se, mitä isäsi haluaa! Teen mitä tahdon ja milloin tahdon!!” Tyttö huusi yllättäen. Derin silmät laajenivat. ”Mi-...Senkin idiootti! Etkö kunnioita toisten alueita?!” Hän huusi vihaisena. ”No, en! Ja painu pois tieltäni!” ”En! En voi sallia, että ylität valtakunnan rajan!” Tyttö vain pyöräytti silmiään ja tuhahti. ”Hhmm. Samapa tuo... Menen sitten väkisin!” Samassa tyttö ilmestyi Deri eteen ja iski poikaa nyrkillä poskeen. ”Aarg!” Deri onnistui juuri ja juuti pysymään pystyssä. Hän veti miekkansa tupesta ja kohotti sen kohti tyttöä. Jostain syystä kaksikko ei saanut katsettaan pois toisistaan. Samalla tyttö oli jo, ottanut oman viekkansa ja täntäsi sen vuorostaan Deriin. Deri otti askeleen kohti tyttöä, mutta tyttö hyppässi ilmaan. Valmiina iskemään miekansa. ”Muista, olen Daichi! Katsu-Akasuna Daichi!” Derin silmät laajenivat. Katsu-Akasuna? Daichi? Mitä ihmettä?! ”Khh! Odota!” Deri huusi ja hyppäsi pois Daichin tieltä. ”Mi...Lopeta! Oletko järjiltäsi?! Minä olen Deri, Akasuna Deri! Akasuna, kuten sinäkkin!” Deri ja Daichi pysähtyivät kumpikin. ”Akasuna? Sinä? Oletko Akasuna Sasori, Red Devilin, poika?!” Daichi kysyi, lievä kiinnostus äänessään. Deri katsoi Daichi ja nyökkäsi varoe. ”J-joo. Olen minä. Olen Akasuna Sasorin, Red Devilin ja Katsu Deidaran poika.” Samassa siniset silmät hehkuivat vihasta. Väri muuttui punaiseksi. ”En usko sinua!” Daichi huusi. ”Et voi olla! Red Devil on isäni ja olen Katsu Raiton lapsenlapsi! Ainoa lapsenlapsi!!” Punapäisen pojan silmät laajenivat. ”Ra-Raiton lapsenlapsi?” Hän kysyi. ”Oletko...Mutta miten...?!” ”Samaa voisin kysyä sinulta!” Daichi huusi, raivoissaan. ”Odota nyt! Jos olet isän...Punaisen Paholaisen tytär, niin miten en sitten...” ”Ole hiljaa!” Daichi karjui Derille, joka yritti rauhoittaa häntä. ”Miten se voi olla...?! Minulla on vain kaksi isoveljeä. Kaksoset, Daisuke ja Takeru. He ovat myös Akasunia... Ei minulla ole, ole...” Kumpikin punapäät olivat, nyt täysin ymmällään ja sekaisin. ”Va-Valehtelia! Minulla ei ole veljiä!” Daichi huusi, mutta hänen äänensä oli hieman sekava. ”Da-Daichiko olit? Kuulee, tuota...Emmekö voisi mennä isän luo ja...!” ”Hiljaa, älä sano enään mitään!” Samassa Derin takana puhalsi tuulen puuska ja punapäät kööntyivät kohtaamaan Sasorin! ”Deri, missä ihmeessä olet ollu? Käsitätkö yhtään miten huolissamme me olemme olleet ja...” Sasori seisahtui niille siolleen ja hänen silmänsä laajenivat Daichiin. Hetken Paholainen, vain tuijotti punapäistä tyttöä. ”Da-Daichi?” Sasori kuiskasi hiljaa. Daichi tuijotti kumpaakin punapäätä shokissa. Samassa uusi tuulen puuska ilmestyi nyt Daichin taakse. Sasorin ja Derin silmät laajenivat vihasta ja järkytyksestä, kun he tunnistivat hahmon. Raito! Raito seisoi, Daichin takana ja hymyili ilkeästi Sasorille. ”No, mutta. Siitä tosiaan on aikaa, Sasori...”Mies sanoi tunteettomasti. ”Raito!” Sasori sähähti ja astui askeleen Derin eteen. Raito naurahti; ”Olet hyvin yli-suojeleva, Sasori.” ”Se olit siis sinä! Olet todella elossa !” Raito astui nyt itse askeleen eteempäin. ”Tietenkin olen elossa, Sasori ja nyt...” Samassa Sasori yritti hyökätä Raiton kimppuun, mutta Daichi hyppäsi heidän väliinsä. ”Daichi siirry pois! Etkö tunnista minua? Olen Sasori, isäsi! Minä...” ”Tuo on turhaa, Sasori. Sinä tiedät sen.” Raito siirsi kätensä nyt, hymyillen edelleen. Hän asetti kätensä Daichin olkapäälle. ”Tapaammme taas, Sasori ja...” Hän katsoi nyt Deriin. ”Sinä myös Deri. Tapaamme taas...” Samassa Raito ja Daichi katosivat... Jatkuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti