SasoDei:Red Team vis. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:12. Kombio Mikon ja Kyomon?!

”Joka tapaiksessa!” Jakkaru aloitti: ”Missä me olemme? Ja miksi olemme täällä?” ”Sen mekin haluaisimme tietää?!” Kaikki hätkähtivät ja kääntyivät samassa ympäri, nostaen katseensa ylös tasanteelle. Katon rajaan, ilmaantuneelle tasanteelle oli ilmaantunut kaksi vaalean sinihiuksista... Poikaa? Vanhemman oloisen silmät olivat vaalean violetit ja nuoremmalla vaalean siniset. Vaatteet olivat valkoiset housut ja hiusten sävyiset, vaalean siniset paidat. Kaulassaan vanhempi poika kantoi kuu- ja nuorempi aurinko-amuletteja samalla, kun ensimmäisellä oli sirppipäinen keihäs kädessään ja jälkimmällä salmiakin-muotoinen peili.

”Keitä olette ja miten pääsitte Kombioon(Ennustus)?” ”Yoimen?! Waruimen?!” Kaikki kääntyivät silmät suurina Rizuun! ”Ri-Rizu mitä?” Deri aloitti katsoen häntä sekavana. ”Rizu?” Vanhempi poika, Yoimen kysyi.

-Seimeikeiretsu.-

”Rizu?” Deri kysyi, kaikkien tuijottaessa Rizua. ”Mitä sinä...? Tunnetko heidät?” Rizu nyökkäsi. ”Kyl-kyllä...? Tunnen, tunnen heidät!” Hän sanoi kiireesti, kääntyen vieraisiin poikiin. ”Yoimen? Waruimen? Se olen minä, Rizu!” ”Kyllä me sinut muistamme, Rizu. Samoin...”

”No, tämä helpotti asioita... Arvon Ennustuksen kaksikko, Kombio Mikon. Yoimen, Waruimen...” Kaikkien katse kääntyyi Densetsuun, joka nyt hymyili hermostuneesti. ”Siitä on aikaa... Arvon veljekset, me...” ”Lakkaa kunniottamasta, Densetsu! Mitä asiaa, kruununprinssi Kinenin henkivartijoilla on Kyomoniin?!” Vanhempi teini korokkeelle keskeytti, korottaen ääntään katsoen heitä. ”Mitä, Alamaailmojen henkivartija perilliset täältä haluavat... Te tiedätte, etteivät teidän lakinne, aikanne tai tapahtumanne vaikuta Kyomonissa.”

”Ehkä, ehkä ei... Mutta saavuimme tänne Seishin Sekaista, Hikari-saman ja Katsuyo-saman lähettäminä! Se muuttanee kaiken näkemyksen, vai kuinka?” Deri kääntyi ympäri, nähden Tegirun nousseen seisomaan ja katsovan nyt kaksikkoon samalla, kun muut nousivat. ”Hhm. Ainakin sinulla on otsaa, keskeyttää ja vielä puhua, itseäsi vahvemmalle ja ylempi-arvoisemmalle, Prinssi Tegiru... Ei, vaan pelkkä Tegiru...” ”Miksi tulitte?” Kaikki katsoivat nyt nuorempaa poikaa, joka katsoi Tegirun ohi Tengaan.

”Mitä niin tärkeään on tapahtunut, että henkivartioiden lisäksi, itse kruununprinssi on saapunut Kyomoniin? Mikä voi olla niin tärkeää?” ”Musta Veri!” Deri sanoi, jolloin kaikkien katseet kohdistuivat häneen. ”Hikari ja Katsuyo lähettivät meidät tänne sanoen, että löytäisimme vastauksen ja tietoa mustasta verestä. He sanoivat vastauksen piilevän isäni, Red Devilin muistoissa. Siten päädyimme tänne!” Deri katsoi nyt kaksikkoon ja vanhempaa poikaa violetteihin silmiin. Samassa, Derin tuijottaessa vaalean violettia väriä, jokin kuvionti sai hänen huomionsa. Aivan kuin, teinin silmissä liikkuisi kuvia ja hahmoja... Erillaisia muotoja ja värivivahteita, aivain kuin silmisti näkisi tunteita ja ajan... Samassa, aivan yhtäkkiä Deri tunnusti kuvion: Verenpunainen skorppiooni, viitassa! Deri silmiät laajenivat, hämmästyksestä ja lievästä järkytyksestä samalla, kun hän näki vilauksen hahmosta, tuijottaessaan vieraan pojan violetti silmiä! Punaiset hiukset ja silmät, punainen skorppiooni! Deri tuijotti. ”...Scorp... Red Scorppling?!” Hän kuiskasi hiljaa samalla, kun toisen pojan silmät palautuivat kokonaan violeteiksi, tämän räpseytettyä silmiään.

”... Hyvä on sitten...” Vanhempi teini korokkeella sanoi. ”Voitte tulla peremmälle...!” Teini sanoi ja hymyili nyt, katsoessaan heitä. ”Ilmeisestä teidän tulonne, merkitseen Alamaailmojen nykyisen, ajan-jakson vahdosta...” Puhuessaan poika laski aseensa. ”Olette tervetulleita ja...”

Samassa huone missä he olivat, kirkastui ja ilmaan ilmestyi leijailevia kuplia, täynnä muistoja. Tasanne jossa sinihiukseset pojat seisoivat, paljasti poikien takaa kaksi hopeista valtaistuinta ja näitten välissä olevat hehkuvan, kehystetyn portin. Toinen lukittu portti ilmestyi Derin ja muiden eteen korokkeen seinään, valtaistuinten alapuolelle.

”Nimeni on Yoimen[hyväpuoli] ja tässä on Waruimen[pahapuoli]. Olemme Kombio Mikon, eli tunnetummin Ennustuksen Kaksikko. Ilmisten, tämän, tuonpuoleisen ja Alamaailmojen välisten maiden portin, Kyomonin vartijoden lähettiläs-veljekset!”

”Kyomon, portin vartijoiden lähettiläät?” Yoimen nyökkäsi. ”Aivan. Meidän tehtävämme on toimia Tsukino Torion, Kuun kolmikon lähettiläinä.” Deri rypisti otsaansa; ”Mikä on tämä Tsukino Torio?” Hän kysyi ja katsoi Yoimenia. ”He valvovat näiden neljän maailman: Maan, tämän, tuonpuoleisen ja Alamaailmoiden, toisistaan erottavaa porttia. Lisäksi vain heillä on valta, jolla kyetään muuttamaan ja vaikuttamaan eri maailmojen tapahtumia. Valta vaikutta, jopa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevasuuteen!”

”Mitä? Tulevaisuuteen? Ja menneisyyteen?” Ryo kysyi, epäuskoisena. Yoimen ja Waruimen nyökkäsivät. ”Kyllä, mutta niin ei koko aikaa tehdä. Vain, kun kyse on tosi tilanteesta ja hädästä... He voivat seurata jokaisen henkilön elämää, syntymästä kuolemaan, mutta!” ”Eiköhän lähdetä, tapaamaan Tsukino Toriota! Vai kuinka?” Waruimen sanoi, veljeään hiljaisemmalla ja rauhallisemmanlla äänellä. ”He tietävät jo, että olette saapuneet... He huomasivat välittömästi tulonne.” ”Hyvä ajatus.” Samassa Yoimen kopautti, sippipäistä keihästään maahan ja saman aikaisesti, poikien takana ollut portti välkähti. Toinen kopautus ja maasta Derin ja muiden edestä, kohosi hopea portaat tasanteelle. ”Tulkaa vain, niin pääsemme lähtemään!”

Derista tuntui, jotenkin siltä kuin hän pystyisi rauhoittumaan ja pysyisi koko ajan tyynenä. Yllättäen häntä ei pelottanut tai epäilyttänyt lainkaan se, mistä Yoimen ja Waruimen puhuivat. Johtuikohan se... Yoimenin silmistä? Siitä, että hän näki Red Scorpplingin hahmon ja saman punaisen skorppioonin, kun Raitoa ja Otiari vastaa taistellessaan, Scopplingin viitassa? Hän ei pelännyt tuolloinkaan, tiesi alitajuntaisesti mitä tehdä ja Red Scoppling sulautui häneen tuolloin. Tai jotain, edes vähän sinne päin? Deri mietti samalla, kun kiipesi ensimmäisenä portaat ylös ja Yoimen ohjasi ryhmän portin läpi.

-Tuntematon, kuka tietää.-

”Y-yyh... Nyyh E-ei... Nnh...Y-yyh... A-auuh...” Hiljainen valitus kaikui pimeän huoneen kiviseinistä, pienen hahmon maatessa kivilattialla. Pölyiseen ja tunkkaiseen huopaan kiutuneen, lapsen pienet kyyneleet valuivat hiljaa poiskilla samalla, kun pisarat tipahtelivat katosta kaikuen. Hiljaa safiiri silmät avautuivat, jolloin kyyneleet päääsivät valumaan vapaammin. Lyhyet valkoiset hiukset, laskeutuivat olkapäille samalla, kun hahmo yritti nousta istumaan, vetäen huopaa paljaaseen rintaansa ja peittäen samalla mustelmat ja haavat. Järjetön kipu viilsi, samassa haavoja ja safiiri silmät laajenivat, kyynelten tipahtaessa pölyiselle lattialle.

”A-ah! Aah!” Lapsi puri hammasta, yritellen pidätellä kyyneliä ja yrittäen vielä kerran nousta, mutta turhaan. Samassa lapsi jo romahti kasaksi maahan, sähisten lian hyökätessä haavoihin. ”Miksi?...” Lapsi ajatteli, kietoen huopaa tiukemmin ympärilleen ja yrittäen lämmitellä. ”Miksei kukaan välitä? Miksei kukaan edes yritä auttaa?” Miettiessään sanoja, lapsi kääntyi hieman ja tarttui lattialle revittyihin kankaan paloihin, joka joskus oli ollut ohut paita. Varovasti, lapsi alkoi kääriä likaisen rievun palasia käsien, jalkojen ja rinnan ympäri, peittääkseen ja suojatakseen haavansa. Pienen hetken kuluttua, lapsi lopetti huokaisten, mutta säpsähti kivusta. Taas rangaistus... Ja ilman mitään syytä, tietenkin. Mitä muka oli tehty? Mitä muka voisi tehdä, jos oli aina suljettuna yhteen huoneeseen? Kidutusta lukuun ottamatta... Niinpä niin. Jos heillä ei ollut tekemistä niin rangaistiin, vain huvin vuoksi ja muiden mieliksi. Vaikka se sattui, sattui niin paljon. Kaikki lyönnit, potkut, viiltelyt ja puremat, sekä... Lapsi ei halunnut edes ajatella sitä...

Samassa kuului oven avaus ja valo tulvi huoneeseen. Lapsen silmät laajenivat ja tämä pyörähti ympäri, kääntyen valoisaan oveen. ”E-ei...” Kyyneleet alkoivat vuotaa, vuolaammin ja hillitsemättömänä, kun lapsen silmät kohdistuivat ovella oliaan. Ei, kahteen olijaan. Ovella näkyi tumma hahmo, joka näytti pitävän sylissään toista, huomattavasti pienenpää hahmoa. Valkohiuksinen lapsi nosti kädet suunsa peitoksi, kun hahmo ovelta astui muutaman askeleen sisemmäs huoneeseen. Samassa ovelta tullut hahmo näyttäytyi. Mies seisoi pienen lapsen edessä, pidellän toista lasta sylissä. Lapsi oli tajuton ja makasi miehen sylissä, nojaten rintaan. Lyhyet mustat hiukset, laskeutuivat olkapäille ja vaatteet olivat revityt, värjääntyneinä punaisesta verestä.

”E-ei... Ei!...” Kyyneleet alkoivat valua vuolaana, kun mies siirsi kätensä ja kylmästi, vain pudotti toisen lapsen maahan kasaksi, kivi lattialle. Samassa, välittämättä lainkaan kivusta, valkohiuksinen lapsi siirtyi ja kumartuen musta hiuksisen lapsen viereen. Lapsen silmät laajenivat, kun valo paljasti karmeat viillot, mustelmat ja haavat vanhemman lapsen ruumiista. Mustatukkainen vain makasi, tajuttomana maassa samalla, kun nuorempi kumartui ja yritti tyrehdyttää veren vuotoa, kyljen pistohaavasta.

Samassa valkohiuksinen lapsi tunsi, käsi parin kietoutuvat vyötäisilleen ja muutamaa sekunttia myöhemmin, lapsen jalat kohosivat maasta. Safiiri silmät laajenivat, kun lapsi tajusi toisen miehen, jolla oli vaaleat hiukset nostavan lapsen syliinsä. ”Eh? Täh? Mi-mitä? E-ei... Ei! Nii-san!? Nii-san!” Nuorempi lapsi kiljui samalla, kun mies alkoi kävellä kohti ovea, lapsi edelleen tiukasti sylissään. Lapsi olkoi samassa potki ja kiemurrella kiivaasti miehen sylissä, yrittäessään päästä irti. Mies katsahti, otteessaan kiemurtelevaa lasta ja rypisti otsaansa. ”Lopeta, vastaan tappelu! Nyt” Samassa mies kohotti kätensä, läimäyttäen lasta kovalla iskulla takaraivoon. Lapsen silmät laajenivat, kun silmät täyttyivät kivun kyynelistä ja silmissä näkyi tähtiä. ”Ni-... Nii-san...” Toinen lyönti ja samassa lapsen näkökenttä pimeni.

-?-

”Osore, herää! Osore!” Safiiri silmät lennähtivät, samassa auki ja pitkät valkoiset hiukset hulmahtivat, Osoren ponnahtaessa istumaan huohottaen. Poika käänsi päätään ja pääsi samassa, kasvokkain Gekidon kanssa. Ei, täsmälleen Gekidolta näyttävän, valkohiuksisen pojan kanssa. Pojan pitkät sotkuiset ja piikikkään hiukset olivat, kun Gekidon ja samoin Sharingan-silmät. Lumen valkoinen väri oli, kuitenkin sama kuin Osoren ja pojan silmissä oli safiirin siniset renkaat.

”...” Osore ei sanonut mitään, vaan käänsi katseensa ja katsahti suoraan ympärilleen: Vaaleansini-valkoiset jääpeilit ympäröivät kaksikkoa samalla, kun tila jossa he olivat oli peilien lisäksi täynnä, eri värisiä ja kokoisi, sekä muotoisa kristalleja ja jääpuikkoja. Ilmassa leijui eri kokoisia, värillisiä ja muotoisia tähtiä ja planeettoja. Kristallit, peilit, jää ja jääpuikot, sekä tähdet ja planeetat hohtivat eri värisinä ja olivat ainoat valon lähteet. Kaikki muu ympärillä oli pimeää. Eri värisiä liekkejä, leijui ilmassa. Pojat näyttivät istuvan jäälattian päällä ja Osoren katse osui lumiseen ja jäiseen... Jonkin laiseen vesiputoukseen, joka muodosti järven.

”Osore, mikä hätänä?” Toinen poika kysyi, kumartuen asettamaan kätensä nuoremman otsaan. Osore käänsi, kuitenki heti päätään. ”... Ei mikään...” Osore kuiskasi, vetäen polvet rintaansa, kietoen kätensä jalkojensa ympäri ja nojaten, maasta kohoavaa kristalli puikkoa vasten. Toinen poika nosti kulmiaan, kyllästyneenä. ”Älä valehtele. Tiedät kyllä, näen suoraan valheittesi lävitse. Turha yrittää...” ”Lopeta, Itami! Jätä minut rauhaan!” Osore keskeytti, suuttuneena ja mulkoili poikaa, mutta käänsi päänsä nopeasti ja vaivaantuneena pois. Itami huokaisi. ”Näit taas, painajaista menneisyydestämme... Vai kuinka?” Hän kysyi ja katsoi Osorea, jonka silmät nyt laajenivat. ”...” Nuorempi poika ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi heikosti ja hitaasti. ”Mistä tiesit...?” Hän kuiskasi, vilkaisten sivusilmällä Itamia. Itami vain hymyili. ”Sinä tiedät. Näen ja tunnen, samat asiat kuin sinäkin. Tietenkin tiedän! Ja muuten...” Poika nosti katsettaan vilkaisten, sinistä tähteä. ”Gekido Nii-san kävi luonasi nukkuessasi, hän peitteli sinut ja istui vieressäsi hetken, ennen kuin lähti suorittamaan tehtävää yksin.” Osoren silmät laajenivat uudelleen ja entistäkin enemmän. ”Kävi luonani? Ja lähti suorittamaan tehtävää yksin? Ilman minua?” Hän toisti katoen Itamia, joka kääntyi häneen nyökäten. ”Kyllä. Hän ei halunnut herättää sinua, siksi hän lähti yksin ja jätti sinut nukkumaan... Ja muuten!?” Itami katsoi Osorea nyt vakavana. ”Oletko saanut kerättyä, toisten sieluja lähiaikoina? Olet heikossa kunnossa ja itse asiassa nytkin...” Poika kosketti, Osoren otsaa uudelleen. ”Olet nytkin kuumeessa. Et ole tainnut, sulauttaa varastamiasi tai pikemminkin kutsumiasi sieluja, pitkään aikaan itseesi? Vai olenko väärässä?”

Osore tuijotti Itamia hetken, ennen kuin kääntyi huokaisten pois päin. ”En ole...” Hän myönsi hiljaa. ”No olisi pikku hiljaa aika. Jos et halua, sielusi särkyvän...” ”Ei!” Osore katsahti nopeasti ja peloissaan Itamia, joka edelleen oli vakava. ”Ei, en halua! Se sattuu ja veli, Shura-sama, Ikari-sama ja kaikki muut...” Samassa Itami keskeytti hänet. ”Sitä suuremmalla syyllä olisi jo hyvä aika! Et selviä, jos et sulauta sieluja tietyn väliajoin. Kauanko viimeisestä, sielujen liittämisestä on?”

-Samoinhin aikoihin, Kyomonissa.-

”Kauanko joudutaan vielä kävelemään?” Jakkaru valitti, ryhmän seuratessa Kombio Mikonia, jotka johdattivat heidät läpiä tavalliselta näyttävän palatsin. ”Jakka, lopeta valittaminen!” Araiguma sähisi, talloen veljensä varpaat ja tuupaten tätä kyynerpäällä kylkiluitten väliin. ”Mutta olemme kävelleet jo ikuisuuden! Ja sen lisäksi...” Jakkaru ei ehtinyt puhua lausettaan loppuun, ennen kuin kolme hahmo vilahti teinin ohi ja juosten muiden vierestä, jonnekkin ryhmän taakse. ”Ensi luokkalaiset: Ei juosta käytävällä!” Yoimen huusi, kääntyen vilkaisemaan ohi vilataneiden suuntaan. ”Ai, sori Yoimen-san! On vähän kiire!” Yksi teini, jolla oli tummat hiukset huusi, vilkaisten olkansa yli. ”Ollaan jo kymmenen minuuttia myöhässä, koska luokka on vaidetttu! Kertomatta!!” ”Se ei ole mikään syy! Odottakaahan, kun valvojanne kuulee tästä! Ja Steinin oppilaat: Teidän pitäisi olla tunnilla, jo vartti sitten!! Vauhtia, vauhtia!” Yoimen huusi, jolloin Deri joutui peittämään korvansa teinin vieressä. Hitto, Yoimen oli kova ääninen halutessaan.

”Hitto! Junioreita ei saa kuriin! Ei sitten millään!” Waruimen mutisi hätistellen, neljä itseään nuorempaa poikaa käytävältä ja viittilöiden pojat eräiden heidän ohi kulkemansa, ovien suuntaan. Samalla he olivat siirtyneet Yoimenin huoneeseen, joka muistutti Seishin Shekain ja Nodahin yksityiskirjaton yhdistelmää. ”?? Juniorit? Mitä tarkoitat?” Deri kysyi, vilkaisten Waruimesta Yoimeniin, joka juuri huokaisi. ”Kaikki täällä olevat ovat, uudelleen syntyviä sieluja. He ovat siis jo kerran kuolleet, mutta heidän sielunsa on armahdettu ja heille on annettu uusi mahdollisuus. Poikkeuksia tosin on...” Deri ja muut räpyttelivät. ”Mitä tarkoitat poikkeuksella? Jäävätkö, jotkut sielut tänne?” Ryo kysyi ylättyneenä. ”Kyllä! Jäävät, mutta jotkut saattavat uudelleen synnyttyään kuolla taas ja heidät armahdetaan uudelleen. On jopa tapaus, jolloin sielu on armahdettu peräti 9 kertaa, ensimmäisen kuoleman jälkeen.” Deri nosti kulmiaan, hämmästyneenä. ”Niinkö monta? Muistavatko he mitään, saavuttuaan tänne uudelleen?” Hän kysyi. Violetti silmäinen poika nyökkäsi. ”Kyse oli pojasta, joka kuoli jokaisella kerralla jonkun surmaamana. Toisin sanoen hänet tapetti ja hän oli jokaisella kerralla, vasta 14-vuotias. Poika tuli murhatuksi yhteensä 9 kertaa, saman ikäisenä ja...” Yoimen kääntyi heihin. ”Tapaatte hänet. Hänestä tulee oppaanne täällä ja Alamaailtassa, jonne menettä täältä myöhemmin. Saatte auttaa eräässä ongelma-sielussa, jonka katkeraa surua ei saada lepytettyä!” Samassa Yoimen napsautti sormiaan, jolloin huoneeseen ilmaantui poika, jonka vaalaenruskae-blondit kiukset ylttivät selkään. Silmät olivat siniharmaat. ”Tämä on Joey! Hän on oppaanne, josta juuri kerroin! Lisäksi...” Yoimen vilkaisi heihin pienellä virnistyksellä. ”Hän on entisen, eri 5 Aurein Jinchuuriki!” ”Mit-?!”