SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:13. Muistojen kahleet.

-Akasunan talo, Maassa.-

”Kotona ollaan!” Mies avasi oven, astuen sisään kantaen kauppakasseja. ”Isää! Äitii! Tervetuloa kotiin!” Punapäinen mies, mustat latvat kääntyi, kohdaten samassa kolme leveästi hymyilevää lasta. Ensimmäisellä pojalla oli valkoiset hiukset, joissa oli muutama punainen raita ja siniset silmät. Toisella pojalla oli valkoiset hiukset myös, mutta silmät olivat vaaleanpunaisen-liilat. Viimeinen, nuorin lapsi oli tyttö. Tytön pitkät punaiset hiukset ylttivät selkään ja silmät olivat suklaanruskeat. ”Isä, toitko jotain tuliaisia? Toitko?!” Punapää huokaisi hymyillen, kumartuen ja silittäen 8-vuotiaiden poikien hiuksia, jonka jälkeen nosti seitsemän-vuotiaan tytön syliinsä.

”Hei Saro, hei Sora. Mitä maailman suloisimmille, kaksos-pojilleni kuuluu?” Mies hymyilen silittäen poikien hiuksia vuoron perään. Nuorempi poika, joka tunnettiin Sorana rypisti otsaansa. ”Miksi minä olen aina viimeinen?” Sora valitti mököttäen ja tuijotti isäänsä, joka nosti tyttärensä syliinsä. ”Isii!” Tyttö hymyili velevästi, halaten isänsä kaulaa. ”Hei Sarira-kulta. Mitä isin pikku prissessa?” Punapää kysyi, halaten tytärtään takaisi ja suukottaen lapsen otsaan. ”Hei kullat, minkälainen päivä?” Punapää käänsi katseensa ja hymyili, nähdessään naisen takaan, joka kumartui halaamaan lapsia. Valkoiset hiukset ylettivät, luonnon kiharoilla puoliväliin selkää ja safiiri silmät olivat, ilmetyt samat Soran kanssa.

”Hmm? Aka, Minako? Ai tulitte jo nyt?” Aka nosti katsettaan nähden miehen ilmaantuneen keittiöstä. Tumman ruskeat hiukset, ylettivät melkein lapaluille ja olivat sekaisin. Silmät yön-mustat. ”Kiitos Taori, että vahdit heitä.” Taorin pyöräytti silmiään, hymyillen ja paljasti parin teräviä kulmahampaita. ”Mikäs siinä! Kurojaki pakotti väkisin jäämään pois töistä, joten oli pakko keksiä tekemistä...” ”Isi? Äiti? Tervetuloa kotiin, isä ja äiti!!” Samassa hänen takaasa juoksi, portailta päin kaksi poikaa. Ensimmäisellä oli Akan tavoin punaista ja mustaa. Silmät olivat siniset, kun taas jälkimmäisellä smaragdin vihreät. Vihreä silmäisen pojan hiukset olivat vaaleat, jotka kasvoivat harjaksen tavoin eteenpäin. ”Deirasu, Ruco! Eikö teidän pitäisi jo nukkua?” Minako kysyi, rypistäen otsaansa ja vilkaisten kelloa, joka näytti melkein puolta yötä. ”Ei väsytä vielä!” Deirasu sanoi itseppäisenä ja risti kätensä, Rucon kääntyessä häneen arasti. ”Mut-mutta minua väsyttää, Nii-san... Voimmeko mennä nukkumaa?” Poika kysyi, jolloin Deirasu katsahti hämmästyneenä häneen ja nykkäsi sitten nopeasti. ”A-ai? Okei, voidaan! Tule!” Samassa Deirasu tarttui nuoremman pojan käteen, kääntyi portaisii ja suuntasi makuuhuoneiden suuntaan.

”Ruco on sopeutunut hyvin... Kukapa olisi uskonut, että hänkään ei ole ihminen...” Taori totesi kävellen keittiöön ja istuen pöydän ääreen samalla, kun Minako lähti saattamaan muut lapset nukkumaan ja meni nukkumaan itsekkekin. Taori vilkaisi Akaa, joka purki kauppakassit ja kohautti samalla olkapäitään. ”Niin... Mutta enemmän huolestuttaa Rara...” Hän sanoi vaimeana ja huolestuneena, kaataen teetä kahteen mukiin ja kääntyi sitten antamaan toisen mukin Taorille samalla, kun istui itsekkin pöydän ääreen. ”Totta, hän on melko masentunut...” Taori aloitti, mutta tuttu miehen ääni keskeytti. ”No etkö voi, auttaa lääkärinä Raraa, miten on Aka?” Kaksikko kääntyi, nähden nyt toisen punapään nojailemassa oveen.

”Luuletko oikeasti, että määrään Raralle lääkityksen tai jotain? Hän on vasta lapsi, Sasori!” Aka sanoi vihaisena ja mulkoili miestä. Sasori pyöräytti silmiään kävellen kaksikon luo ja varastaen Akan teen. ”Kunhan kysyi... Ei tarvitse suuttua, pikkuveli.” Sasori totesi, huvittunut hymy huulillaan ja katsellen Taorin kanssa Akaa, joka otti itselleen juuri uuden kupin muristen. ”Rarahan kyselee koko ajan, missä 'hänen' äitinsä on. Aina, kun hän näkee lapsia ja äidin, häntä näyttää alkavan vaivaamaan... Samoin, kun Raice ja Raze haetaan äidilleen...” Sasori ja Aka nyökkäsivät, kolmikon noustessa ja lähtiessä makuuhuoneiden suuntaan juomat mukanaan. ”Namira kävi hakemassa kaksoset, kolmen jälkeen päivällä. Ja kuten aina, hän luuli Raran olevan jonkun toisen laps-...” ”...Aka-setä? Tao-kummi? Sasori-setä?”

Miesten silmät laajenivat kesken kävelyn ja samassa kolmikko kääntyi, yhden oven suuntaa ja nähden oven raossa tummansiniseen pyjamaan puetun, noin 5-vuotiaan pojan. Pojalla oli mustilla pilkuilla koristeltu, pehmolelu koira sylissä, jota poika halasi. Lapsen ruskeiden silmien katse osui, ensin Akaan, sitten Taoriin ja viimeisenä Sasoriin. ”Mit-... Rara, mitä teet vielä herellä? Kello on melkein puolen yön...?!” Aka aloitti, mutta lopetti nähdessään Raran hierovan silmiään ja haukotellen väsyneenä. ”Mut-mutta...” Poika nosti katseensa varovasti ja katsoi aikuisia, nielaisten. Aka ja Sasori huokaisivat painaen päänsä käsiinsä samalla, kun Taori viittoili Raran luokseen ja nosti pojan syiliinsä, heidän mennessään pojan huoneeseen. ”Niin... Miksi et ole nukkumassa?” Mies kysyi, Akan laittaessa lampun päälle ja vetäen peittoa, pois sängyltä enemmän. ”O-odotan isää... Minulla on isää ikävä, koska hän on ollut töissä monta päivää...” Rara huokaisi surullisen kuuloisena ja halasi pehmokoiraansa, kummisetänsä laskiessa pojan sänkyyn. ”On yksinäistä, kun isä on poissa. Ja hän tulee myöhään ja lähtee aikaisin...”

Miehet nyökkäsivät, jolloi Aka siirtyi Taorin ja Raran viereen. ”Nhh... Rara, voinko nähdä haavasi? Sattuuko siihen enään?” Hän kysyi varovasti, Raran kääntyessä setäänsä. Pienen pojan silmät laajenivat pelosta, jonka miehet huomasivat heti. ”... Miksi?” Aka rypisti otsaansa heikosti. ”Se pitää tarkistaa, jotta tiedämme sen olevan kunnossa.” Mutta samassa Aka lopetti, kuullessaan äänen aulasta ja kaikki kääntyivät ovelle päin, nähden Kurojakin menossa vastakkaiseen huoneeseen, sulkien ovea perässään. ”Hei! Olen vihdoin kotona, luojan kiitos! Olen vapaalla nyt!” Mies valitti laskien kanssinsa, ennen puhelimen sammuttamista ja istuen sängylle, kyynerpäät polvissa ja katse kohti lattiaa, silmät kiinni. Sasori nosti kulmiaan, toiseen huoneeseen isoveljensä luo. ”Joku taitaa olla väsynyt.” Hän totesi, tarjoten Kurojakille teetä. ”Älä! En enään ikinä tee, näin pitkää vuoroa... En edes päivällä!” ”I-isä!” Kurojaki hätkähti ja käänsi katseensa nähden samassa Raran, jota Taori edelleen yritti nukuttaa. ”Ra-Rara?! Mitä teet hereillä, et saa valvoa näin myöhään...” Mies ei ehtinyt puhua loppuun, Raran alkaessa itkeä, jolloin Kurojaki tuli poikansa huoneeseen ja halatan itkevää poikaansa rauhoittavasti. ”Isi oli kova ikävä! Älä mene enää töihin!” Rara itki haudaten päänsä, isänsä niskaan. Sasori, Aka ja Taori katsoivat itkevää poikaa, surullisena ja Aka sai tilaisuuden avata pojan paitaa, nähden rinnassa siteet, joka oli vasemman rinnan kohdalta paksumpi ja kostunut punaisesta.

”Mit-... Rara, haavahan on, se on auennut? Ja et ole sanonut siitä?!” Aka huudahti, jolloi Kurojaki näki haavan myös, mutta... Kurojakin vetäessä kauemmas pojastaan, Raran katse osui johonkin isänsä vyön oikealle puolelle. Pojan silmät laajenivat, kun viisi-vuotias hahmotti muodon aseeksi! ”Y-yh yhyy... I-isää?” Samassa miesten silmät lajenivat, kun he tajusivat mitä Rara näki. ”Voi hitto!” Sasori mutisi, yrittäessään Taorin kanssa rauhoitella pelosta itkevää poikaa. Raran silmistä vuoti hillitsemättömästi kyyneliä, kun pojan muisti täyttyi tuskallisista muistoista: Tuntemattomia miehiä, musta maasturi, tuntematon paikka, isä, huutoa, laukauksia ja kivuliasta punaista. Samassa rintaa pisti, haavan kohdalta. ”Mi-? Ra-Rara? Rara!” Vain sekuntti ja pojan näkö pimeni.

-Muualla-

”Deri? Hei Deriii, huhuu? Maa kutsuu, kuuluuko?” Deri räpytteli, tajuten nojaavansa johonkuhun ja tuijotellen lattiaa. Hän nosti päätään nähden nojanneensa Teryaan, joka tuijotti häntä, kädet ristissä ja otsa rypyssä. ”Mitä oikein haavailet?” Hän kysyi katsoen Deria, joka edelleen räpytteli. ”Öh... Ei mitään, minä vain...” ”Näit muiston Rarasta? Aivan, kuten me muutkin.” Shinwa ääni sanoi, pojan istuessa sängyllä vastapäätä heitä. ”Se oli muisto ajalta, jolloin Rara oli viiden vanha ja kärsi yksinäisyydestä. Samoin hän kaipasi isäänsä. Kurojaki on petturi demonien-jahtiyksikön erityisluokan johtaja. Hän siis tekee pitkiä vuoroja, metsästäessään pettureita. Rara on joutunut itsekkin, kärsimään yhteen otoista...” Shiwa totesi huokaisten ja katsoi sitte muualle. Deri vilkaisi myös, nähden koko muun Seimeikeiretsun ympärillään. Teinit istuivat lähekkäin, keskustellen Joeylle, joka vastasi erillaisiin kysymyksiin.

Deri käänsi uudelleen katsettaan ja näki nyt Raran. Poika makasi sängyllä, selkä heihin ja näytti nukkuvan. Teini oli kietoutunut peittoon, mutta samassa Rara likaahti ja käänsi kylkeä, jolloin Deri näki pojan kasvot. Ensimmäistä kertaa hän näki, Raran rauhallisen näköisenä, vaikka näki myös pojan pitävän nukkuessaan keihästään, aivan lähellään. Deri rypisti otsaansa. Rara pystyi ilmeisesti taivuttamaan, keihäänsä jouseksi ja ampumaan sillä. Toki keihästä oli helpompi kantaa, kuin jousta. Muutama muu, nukkui myös: Terry nukkui, aivan heidän vieressään ja piti toisena tyynynään, Teryan viittaa. Tegiru oli nukahtanut, Tengan kanssa sängyllä. Sumaru ja Kaitora nukkuivat jo myös, mutta Deri ymmärsi sen ajatellen, että pojat olivat, joka tapauksessa vasta 13-vuotiaita. Myös Deirasu oli puoli unessa silmät raollaan, mutta makasi samassa sängyssä, jolla Shinwa istui.

”Niin, miten kuolit?” Jakkaru kysyi katsellen Joeyta. Araiguma rypisti otsaansa, tuupaten veljeään kylkiluiden väliin. ”Jakkaru, lopeta kysymästä mitään idiootteja kysymyksiä.” Hän sähisi. ”Haluatko, että joku kysyisi tuolla tavon sinulta?! Yhtäkkiä joku vain kysyy, että miten kuolit?!” ”Ei se haittaa.” Kumpikin korppi kääntyi, katsoen Joeyta.

”Ensimmäisellä kerra toverini tönäisivät minut, kielekkeeltä alas tahallaan. Toisella kerralla, nukkuessani isäni tukehdutti minut ja kolmannella kerralla, minut siepattiin sillä herätessäni olin tuntemattomassa paikassa ja tuntemattomien miesten luona. He murhasivat minut, koska vanhemmillani ei ollut varaa maksaa heille jotain ja sen seurauksena kuolin, kuuden tunnin kidutus-viiltelyn jälkeen.” Derin ja muiden silmät laajenivat. ”Mi-minä olen pahoillani, en tarkoittanut...!” Jakkaru aloitti, mutta Joey pudisti päätään vaisusti. ”Neljännellä kerralla, isosiskoni sitoi minut ja jätti telkien taakse huoneeseeni, sytyttäen huoneeni palamaan. Viidennellemmä kerralla taas tuolloinen isäni, löi ja hakkasi minua niin pahasti, etten enään jaksanut sitä. Lopulta hän löi, minua takaraivoon metalli keihäällä ja mursi kiskani, päähän kohdistetun murtuman lisäksi.” Deri katsoi Joeyta säälien. Poika oli vain 14-vuotias ja hänet oli tapettu, niin monta kertaa. Vielä väkisin ja tuskallisesti... Joeyta oli varmasti sattunut ja poika tuskin olisi halunnut kuolla, saatika vielä nuorena ja syyttä.

”Kuudennella kerralla minut vangittiin ja kuolin vankeudessa, koska kukaan ei vaivautunut ruokkimaan minua ja sen seurauksena sairastuin vakavasti.” Joey jatkoi, jolloin Deri hätkähti mietteistään ja katsoi häneen. ”Seitsemäs kerta taas, no... huumattiin ja pistettiin täyteen huumeilla, kun en tiennyt mistään mistään... Se kuka sen teki, en ole vielä täysin varma. Luulen sen kuitenkin olleen tuolloiset veljeni. He olivat jääneet, koukkuun huumeisiin ja myöhemmin, kun yllätin heidät he kielsivät kertomasta näkemästäni kenellekkään.” Puhuessaan Joey laski päättän polviinsa ja tuijotellenne takassa rätiseviä liekkejä. ”Kahdeksannella, ollessani vierailulla ihmisten maassa, minut yritettiin ryöstää. Ne tyypit olivat vielä meikäläisiä, joten olin alakynnessä. He olivat noin kaksi kertaa, vanhempia ja vahvempia. Koska en suostunut tekemään, mitä käskettiin he viilsivät kurkkuni auki. Ja...” Deri katsoi poikaa, joka rypisti nyt otsaansa. ”Viimeinen... Siitä en muista juuri mitään. Muistan vain, että joku ilmaantui taakseni ja seuraava asia oli se, että tunsin tulleeni lävistetyksi. Uskoakseni se oli mies, sillä joku mies puhui korvaani. Hän käski kertoa, että... ” Joey nosti nyt katseensa tulesta, vilkaisten nopeasti muita. Hänen katseensa pysähtyi, kuitenkin Deriin. ”Se poika käski kertoa, että tavatessamme 'jotkut he' haluavat nähdä teistä jonkun. He ovat kuulemma kuulleet huhuja, että Red The Devilin poika ja te muut olette tulossa Alamaailmaan...” Koko joukon silmät laajenivat, Joeyn laskiessa katsetta hieman. ”Itsekkin mietin aluksi, ketä tarkoitettiin ja mistä he tiesivät, saatika mistä he tunsivat minut. En edelleenkään tiedä...”

”Mut-?! Eihän kukaan vielä tiedä?” Seikatsu aloitti, rypistäen otsaansa. ”Vain Seihsin Sekaissa tiedettään ja sieltä meidät lähetettiin tänne.” Migi mietti ääneen ja vilkaisi Jishina ja Sinjitsua, jotka pudistivat päätään. ”Kuka sitten olisi voinut kuulla? Kukaan ulkopuolinen ei edes tiedä meistä.” Deri mietti. ”Olet oikeassa Deri, mut-? Hetkinen!”

Densetsun silmät laajenivat teinin pysähtyessä miettimään hetkeksi, ennen kuin katsoi taas muita. ”Ribenji ja Osore! Hehän näkivät ja saivat teistä tiedon! Kun Ryo, Sumaru ja Gin loukkaantuivat. Eli he ovat voineet kertoa, mutta tuskin kenellekkään muulle kuin omalle väelleen.” Muiden silmät laajenivat, kun he tajusivat Densetsun puhuvan järkeä. ”O-olet oikessa. Ribenjistä nyt ei tiedä, mutta Osore on varmasti kertonut vain Ikarille ja Gekidolle...” ”Kenelle?” Deri, Ryo ja muut kysyivät kuorossa katsoen Densetsua, Shinwaa ja Deirasua. ”Ikari on Shinogumin johtaja tai pikemminkin toinen, heti Shuran jälkeen. Samoin meillä on Tegiru.” Densetsu sanoi. ”Gekido taas on tavallisesti Osoren pari. Hän on mitä todennäköisemmin läheinen Osorelle, koska he vaikuttavat tuntevan toisensa pitkän ajan takaa. Gekido käyttää, Osoren jääkristalleista poiketen, tulta ja laavaa. Heillä kummallakin on verirajoite ja Gekidolla on oikeassa silmässään Sharingan.” Deirasu täydensi, nousten istumaan.

Deri ja muut vain tuijottivat mykistyneenä. ”No sepä oli yksinkertaisesti selitetty.” Terya sanoi samalla, kun kuului vaimea koputus ja ovi avautui, paljastaen Yoimenin. ”Hei. Tulkaa mukaani, teidät halutaan tavata.” Poika sanoi ja nyökkäsi ovelle päin. Deri nosti kulmiaan, katsoessaan häntä. ”Kaikkiko?” Hän kysyi, jolloin Yoimen nyökkäsi. ”Kyllä. Vanhin Kuun kolmikosta, Tsukiakari-sama haluaa vaihtaa kanssanne pari sanaa, jonka jälkeen tapaatte mainitsemani ongelma-sielun.” Samassa Yoimen kopautti keihästää ja koko ryhmä ilmaantui valtaistuin saliin. Myös nukkuneet, jotka nyt olivat heränneet ja seisoivat pöllämystyneenä. Yoimen kääntyi ja samassa kumarsi eteenpäin. ”Toin heidät, kuten toivoitte. Tsukiakari-sama, Mikadzuki-sama ja Mangetsu-sama.” Deri nosti katseensa ja katsoi valtaistuimien suuntaan.

Korokkeella, valtaistuimilla istui kolme hahmoa. Vanhin näytti olevan, Seikatsun ja Shinin ikää, sekä muistutti paljon Hikari vaaleilta hiuksilta. Eroa ei ollut paljoa, lukuunottamatta silmiä. Silmät olivat kirkkaan hopeat ja katse tuntui läpitunkevalta. Keskimmäisellä hiukset olivat keskipitkät ja valkoinen. Silmät samat, kirkkaan hoppeat. Nuorimmalla oli lyhyt hopeiset hiukset ja kullan keltaiset silmät. Yllään kaikilla oli hopaiset kaavut, mutta nuorimmalla oli myös vaalean sininen kaulaliina ja hän oli ainoa, jonka jalat eivät ylttäneet maahan. Deri rypisti otsaansa; Poika oli tuskin 10-vuotias ja kantoi silti päässään jo kruunua. Kolmikko istui valtaistuimilla samalla, kun useimmat sielut vaelsivat ohi tai jäivät huoneeseen. Muutama henkilö ja sielu olivat puhumassa vaisusti, nuorimmalle Kuun kolmikon jäsenellä, joka kuunteli. Keskimmäinen ja vanhin poika, ilmeisesti Tsukiakari kääntyi nuorimpaan ja kuiskasi sieluille ja muille jotain, jolloin hahmot nyökkäsit ja lähtivät kumartaen ensin.

”Kiitos, Yoimen. Voit siirtyä sivuun ja levätä nyt, tehtäväsi on tältä päivää suoritettu. Joey, jos tahdot voit jäädä.” Tsukiakari sanoi yhtäkkiä ja kääntyi Deriin ja muihin. ”Suuret kiitokset, Tsukiakari-sama.” Yoimen kitti laskien päätään, kunnioittasti eteenpäin saman aikaisesti Joey kanssa. Saman aikaisesti Tsukiakari vilkaisi Yoimenista muihin. ”Yoimen ja Waruimen taisivatkin kertoa teille, tästä paikasta ja tämän tarkoituksesta. Sen näkee, mutta teillä on myös kysymyksi tästä paikasta enemmän ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olenko oikeassa?” Derin silmät laajenivat, kun blondi teini lopetti puhumisen. ”Mi-mistä sinä tiesit-” ”Sen näkee helposti, nimittäin teidän silmistänne. Lisäksi...” Tsukiakari käänsi päätään ja katsoi oikealle puolelleen nuorita poikaa. ”Mangetsu, näytä kristalli-palloa.” Mangetsu ei sanonut mitään kääntyessään katsomaan vanhempaa, mutta nyökkäsi ja katsoi takaisin sylissään ollutta lasipalloa, joka alkoi samassa hohtamaan sinisenä. ”Rara miksi et lepää? Olet pahasti ylirasittunut, kun saavuit. Sinun jos kenen olisi parasta levätä.” Muiden silmät laajenivat, kun kaikki kääntyivät Raraan ja näkivät kalpean pojan. Rara näytti tavallista kalpeammalta ja näytti huojuvan seistessään epävarmana. ”E-ei, olen... Olen kun-kunnossa... Khh!” Samassa Raran jalat näyttiävt pettävän ennenkuin poika oli romahtaa maahan. ”Rara!” Deri huusi ja astui askeleen lähemmäksi, mutta samassa tyhjästä Waruimen ilmaantui Raran viereen ja kietoi kätensä pojan ympäri. Waruimen nosti katseensa Tsukiakariin, joka nyökkäsi. Waruimen nyökkäsi takaisin ja sanaakaan sanomatta katosi, vieden Raran mukanaa. ”Mikä Raran on?” Terya kysyi huolestuneena ja vilkkaisi Densetsua ja muita, Seimeikeiretsun jäseniä. ”Rara on... Puoliverinen. Hänen isänsä on kuten te, mutta hänen äitinsä, Namira on ihminen! Siksi...” Tsukiakari sanoi, mutta samassa kuului kova kiljaisu. ”Mit-?! Se oli Waruimen!” Ja ennen kuin tiimi tajusi he olivat jo takaisin Yoimenin huoneessa ja ensimmäinen mitä he näkivät, sai heidät jähmettymään: Waruimen makasi maassa, peili kauempana lattialla lentäneenä ja teini sähisi. Raraa ei näkynyt missään!! Teini oli kadonnut!