SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

SasoDei:Red Team vs. Dead Team.

Luku:8. Kuka on, Shura tai Katsuyo?!

”Ten-Tenga...? Olet Neko...?!”

Tenga tärisi, silmät pelkoa täynnä ja tuijotti heihin. Rizu oli pysähtynyt, käsi edelleen pystyssä ja tuijotti myös tajuamatta, että oli juuri itse äsken, paljastanut korvat: ”Ten-Tenga, mi-minä... Olen pahoillani, en...”

Tenga pudisti päätään, samassa ja kyyneleet tipahtelivat, hänen silmistään. ”Mi-mitä?!” Deri kuiskasi ja kääntyi Tegiruun. Terigu seisoi, osittain myös itse järkyttyneenä. Teini katsoi, nuorenpaa veljeään ja sulki sitten silmänsä. ”Voi, eiii...” Hän mutisi, nostaen käden hiuksiinsa ja pörröttäen niitä. ”Ei tämän, näin pitänyt selvitä...”
”Si-sinä...?” Araiguma kysyi, kääntyen häneen: ”Te... Te tiesitte...?” ”Tietenkin, me tiesimme... Heti alusta asti!” Koko ryhmä kääntyi ovelle, nyt Shinwaan, Densetsuun, Deirasuun ja Raraan. Nelikko katsoi heihin, hieman levottomana. ”Tiesimme, heti alusta alkaen...” Rara sanoi hiljaa. ”Siksi, juuri meidät valittiin, suojelemaan häntä ja...” ”Nyaah...” Muiden katse osui, uudelleen Tengaan ja nyt Tegiruun, joka oli lähempänä veljeään. ”Nnaah... Nhyyanh'aa...” Tenga valitti, peitellen edelleen korviaan ja pidellen silmään kiinni. Poika nosti katseensa, tuntiessaan Tegirun lähellään. ”Tenga...” Tegiru kuiskasi, laskien kätensä ja koskettaen hiljaa, pojan olkapäätä. Nuorempi, hätkähti ja korvat nykivät, vaistomaisesti käsien alla.

”Deri, kun sanoit...” Hän aloitti, kääntyen nyt Deriin: ”Nähneesi unessa pojan, niin... Näyttikkö hän, Tengalta?” Derin silmät laajenivat hieman, muiden kääntyessä häneen myös. ”... Vähän tai, aika paljon... Aluksi luulin, häntä Tengaksi...” Deri totesi, katsoen Tegirua silmiin. ”Kutsuitko tai kutsuiko, jokin häntä Kineniksi?!” Tegiru kysyi, häneltä vaistomaisen oloisena. Deri aikoi, juuri vastata, kunnes tajusi: Tegiru ei, kysynyt sitä muiden kuullen! Vaan ainoastaan, häneltä. ”Kyllä; Minä kutsuin, häntä sillä nimellä. En tosin, edes itse tiedä miksi tai miten...” Deri ajatteli päässään, katsoen Tegiruun. ”Hän vaikutti tutulta. Aivan, kuin olisin tavannut, hänet ennenkin. Minä vain...” ”Itse asiassa, oletkin Deri: Olet tavannut hänet, monta kertaa aikaisemmin. Et vain, muista sitä...” Tegirun ääni keskeytti.

”No, mennäänkö nukkumaan takaisin?” Pojat kääntyivät, nähden Sasorin, Souman ja Zarinagin ovella. Souma katsoi pojista, suoraan Tengaan ja Tegiruun. ”No niin: Nyt nukkumaan, kaikki. Huomenna on aikaa, keskuteluille. Aamulla, teidän oltava valmiita, eräämään aikaisin.” Sasori sanoi, viittilöiden kaikki paitsi; Terryn, Teryan ja Derin. Zarinagi ohjasi, pojat pois ja takaisin huoneisiinsa. Souma rauhoitti, Tegirun kanssa Tengaa ja sai suostuteltua, pojan vastahakoisesti jaloilleen: ”Tenga taitaa, viettää yön täällä.” Souma sanoi hiljaa, katsoen muihin: ”Samoin Tegiru.” Deri, Terya ja Terry nyökkäsivät samalla, kun Sasori katsoi, Soumaa oudosti. Hetken näytti siltä, että veljekset olisivat käyneet, äänetöntä keskustelua mielessään. ”Selvä... Tenga voi, nukkua Ryon sängyssä. Ryo ja Sumaru ovat, kahdestaan. Nodah ja Nobu, ovat heidän kanssaan.”

Souma auttoi, askelissaan kompuroivan Tengan, sänkyyn ja peitellen hänet. Tenga oli, peittänyt korvansa, uudelleen hupullaan. ”Haluatko, että nukun vieressäsi?” Tegiru kysyi, huolestuneena ja katsoi veljeään, joka nyökkäsi. Terya ja Deri auttoivat, Tegirulle patjan ja Deri antoi, toisen tyynyistään pojalle. Terigun saatua, vielä peiton ja lakanan, Souma ja Sasori toivottivat, pojille hyvää yötä...

-Tuntematon, kuka tietää.-

Ikari istui katolla ja katseli, otsa rypyssä täysikuuta: Kuu toi, paljon muistoja mieleen... Niin hyviä, kuin pahojakin... ”...Tulit aikaisin...” Ikari vain, nyökkäsi lyhyesti, kuultuaan äänen: ”Niin... Tuleeko, hän kohta?” Hän kysyi, kääntäen katsettaa hieman. ”Hmm? Tarkoitat, Katsuyoa?” ”Ketä, muutakaan?... Ja muuten, Shura-sensei?” Ikarin ääni muuttui, yhtäkkiä vihaisen kuuloiseksi: ”Miksi, se poika on täällä? Edelleen, jo viidettä vuotta?” Shura huokaisi, astuen lähemmäs. ”... Mitä tarkoitat?!” Hän kysyi. ”Ikari, tämä on, käsitelty aikaisemminkin...” Ikari nyökkäsi ja kääntyi taas kuuhun. ”Niin kauan, kuin poika on täällä; Deirasu ei voi, tehdä mitään... Muistot palaavat sen päivän, jo pelkästä ajatuksesta ja saavat, hänen mielensä sekavaksi...” Puhuessaan, Shura astui, ensimmäistä kertaa varjoista kuunvaloon: Mustaan viittan, sopivat lyhyet valkoiset hiuset. Sekaisin olevat hiukset, peittivät oikean silmän, mutta vasen... Vasemman silmän, rubiinin punainen katse, oli nyt Ikarissa. Katse huokui päättäväisyyttä, itsevarmuutta ja potenttiaalia. Ikari ei välittänyt, vaikka kaikki ympärillä, vaikutti kylmenevän: ”... Tuntuu kuin, vasta äsken hän, olisi kodonnut...” Teini kuiskasi, kuunvaloin valaistessa pojan. ”Ja koko, Kakorikun olisi muuttunut... Siitä, minkälainen se vielä, joskus oli ollut...” ”Paratiisista, Helvettiin... Olet oikeassa Ikari, mutta...” Shura hiljeni ja hänen huulilleen, muodostui pieni hymyn kaltainen: ”Onko sinulla asiaa, Katsuyo?”

Samassa musta hiuksinen, poika oli ilmaantunut, Shuran taakse. Safiiriset silmät, paljastuivat ja katse kääntyi maasta poikaan. ”Se sinun, luulisi tietävän, jo itse...” Katsuyo, kuiskasi kylmänä. Shura hymähti, kääntyessään ja kohtasi nyt, Katsuyon katseen. Katsuyon safiirin ja Shuran rubiinin, väriset Sharinganit, kohtasivat toisensa. ”Tiedät, sen jo; Aikai, jonka käytät näin, menee vain hukkaan...” Katsuyo sanoi, katseen muuttuessa. ”... Minulla on, tapani... Aika ja hetki, ovat vain ajan kysymys...” ”Joka johtaa, vielä useampiin kuoleman tapauksiin...” Ikari oli, nyt kääntynyt kaksikkoon ja nousi seisomaan. Hän katsoi, nyt Katsuyoa ja astui askeleen lähemmäksi. Kumpikaan, vanhempi poika ei, kiinnittänyt nuorempaan huomiota. Ikarin astuessa, vielä toisen askeleen ja siirtyen Shuran eteen, Katsuyoa vastapäätä ja aikomuksena tarttua selässä olevaan, kristallipäiseen keihääseen...: ”Ikari, älä hätäile...” Shura totesi rauhallisena, antaen Ikarille oudon, huolehtivaisemman ilmeen: ”...Sinun ei, tarvitse taistella tai tehdä nyt mitään...Ymmärrätkö...” Se ei ollut kysymys. Ikari käännähti, Shuraan ja katsoi häntä: ”Mutta, Shura-sensei...?” Teini katsahti, sitten uudelleen Katsuyoon. ”... Olet vajonnut, alemmaksi Shura...” Katsuyo sanoi hiljaa. ”Käyttää nyt, orvosta pojasta koulutettua, murhaajaa suojanaan...” Nuorimman pojan, silmät laajenivat sanoista. Ikari käännähti, antamaan Katsuyolle vihaisen häikäisyn, vanhemman pojan äskeisistä sanoista. Katsuyo jatkoi: ”...En olisi uskonut tälläistä edes, sinulta; itse Akato Shironolta, Punavalkoiselta Paholaiselta...” ”Ole hiljaa! Et edes, tunne Shura-seiseita!” Ikari huudahti yhtäkkiä ja paljasti hampaansa, muristen: ”Et tiedä, millainen hän on! Et tunne häntä ja...!” ”Ikari! Ole hiljaa!” Shura kääntyi, Ikariin ja katsoi poikaa tiukasti. Ikari näytti, hämmästyneen hieman ja kääntyi tähän. ”Mut-” Hän aloitti, mutta Shura keskeytti: ”Sanoin, että hiljaa... Ikari...” Ikari tuijotti, mutta laski kuitenkin katseensa.

”...Ja Safaiyakara Sharinganan...” Hän aloitti, katsoen Katsuyoon: ”Ikaria tai muita, ei ole koulutettu, vain murhaajiksi...” Hän sanoi. ”...Ikari ei myöskään, uhraudu tuosta vain, kenen tahansa puolesta...” Shura antoi, pienen murinan lopulla ja kumpikin tuijotti toisiaan. Katsuyo nyökkäsi ja katsoi, vielä Ikaria. ”...Red Scorpplingin-Aurei...?” Katsuyo kuiskasi, katsellessaan Ikarin kasvoihin. Shura nyökkäsi: ”Kyllä, hän on... Aivan kuten, teillä on hän...” Katsuyo ei vastannut, vaan puhui muuten: ”Tiedät, heidän jokaisen...?” Hän kysyi, Shuran nyökätessä. ”Tietekin... Rara on, Smaragdi Dragon ja Densetsu on Amethyst Eyes...” Shura sanoi. ”Shinwa on Topaz Eagly, Kaitora on Beryl's will ja Sumaru taas, on Obsidian Price...” Ikari katsoi, Shuraa ja Katsuyoa yllättyneenä. ”Ja Blue Rose...?” Katsuyo kysyi, vaikka näytti jo tietävän. ”Hmm... Tegiru on ainoa, jonka... Kyvyt, ovat sitä tasoa. Tosin...” Shura hiljeni ja Katsuyon kanssa, tuijottivat toisiaan silmiin: ”Deirasu on, Azure Warloc ja...” ”Tegan voimat, ovat suuremmat kuin...” Katsuyo keskeytti, äänen muuttuessa varmemmaksi: ”...Yhdelläkään toisella, Aureilla! Hän on myös...” ”Red Scorppling ja Hikarinoni!” Shura sanoi, virnistäen hieman. ”Aivan, kuten sinäkin... Katsuyo...” Katsuyo vain hymähti ja sanoi: ”...Ja sinä olet, Kagenoni...”

”Toivotan onnea, jatkoon... Katsuyo, sinä tulet tarvitsemaan sitä...” Shura sanoi, hymyillen. Katsuyo hymyili takaisin: ”Samoin sinä; Olen itse, kouluttanut heistä parhaimmat... He eivät, voi hävitä. Ei nyt, kun Akaguma on liittoutunut, heidän kanssaan...” Shura naurahti hieman: ”Heh! No, Deirasu onkin oma suosikki-oppilaasi. Samoin Rara...”

-Seuraavana, aamuna. Akasunan talolla.-

”No, mistä te... Tunnette Katsuyon alkujaan?” Araguma kysyi, syöden muroja samalla. ”Hän koulutti, meistä miltein kaikki itse!” Rara sanoi, haukotellen ja puraisi lepäänsä. ”Hän on, kuitenkin aika... No salamyhkäinen...” ”Katsuyo-sama näyttäytyy ja katoaa, aina yllättäen!!” Densetsu keskeytti, kääntäen katseensa. Deri rypisti otsaansa: ”Onko tämä ''Katsuyo'' sitten, sama henkilö, jonka tunnistit Terya?” Hän kysyi ja katsoi eteensä, pöydän vastapuolella, istuvaan Teryaan. Terya kääntyi häneen ja nyökkäsi: ”Joo. Olen kuullut hänestä, monta kertaa aikaisemmin.” Terry nyökkäsi nyt, veljensä vieressä: ”Mi-minä myös! Hän on voimakas!” Pojat nyökkäsivät. ”Katsuyo-sama tunnetaan, myös nimellä; Safaiyakara Sharinganan ja Hikarinoni!” Deirasu sanoi, nousten pöydästä. ”Hän on yksi, harvoista Akasunista... Jolla on Sharingan! Lisäksi hänen Sharinganinsa, ei ole punainen vaan sininen!”

”Huomenta!” Tegiru ilmaantuiu huoneeseen, portaikosta ja siirtyi keittiöön, muiden luo. ”Huomenta, Tegiru!” Souma tehrvehti, olohuoneesta. ”Huomenta, isä!” Tegiru hymyili, Tengan seuratessa häntä. Muut yrittivät olla, häiritsemättä Tengaa ja yrittivät käyttäytyä normaalisti. Poika oli, peittänyt korvansa, taas hupulla. Hän istui, koko ruokailun ajan hiljaa ja ei puhunut sanaakaan. ”Hei, Kai! Anna juusto!” Shinwa valitti, yrittäen tarttua lautaselle, viipaloituihin juusto-siivuihin. ”Heh hee! Viipaloi omat, juustot!” Kaitora nauroi, ojentaen juustuo ensin Rizulle ja sitten Tengalle. ”Aargh! Tänne se, Kai!” Shinwa huusi, hypäten pystyyn ja keikahtaen, samantien tuolilta alas, kunnon ryminällä.

”Shinwa, älä riehu ja Kai! Lopeta ruualla leikkiminen!” Zarinagi huusi, olohuoneesta. ”En minä, tehnyt mitään!” Kaitora huusi ja virnisti, muiden pidätellessä naurua ja katsellessa, kun Shinwa nousi kiroten. ”Hei! Tulkaa äkkiä tänne!” Kaikki kääntyivät, jopa aikuiset, nähden Jakkarun huohottavan portaissa. ”Ry-Ryo! Ryo ja Sumaru!! He heräsivät!” Jakkaru huusi, virneen levitessä pojan kasvoille. ”He ovat, kummatkin hereillä!”

”Mi-mitä?! Oikeasti?!” Kaitora ja Deri huusivat, yhteen ääneen. ”Jo-joo! He haluavat nähdä teidä ja...” Jakkaru ei, ehtinyt puhua loppuun, ennenkuin kaksikko juoksi ohi. ”Eh? Täh?” ”Hidasta, sakaali-poju...” Araiguma hymyili, kun kumoon lentänyt Jakkaru nousi. ”Hhmmm... No hei, haluvat oikeasti nähdä heidät...” Jakkaru sanoi, kohauttaen olkiaan huolettoman ja väsyneenä. Hän koatsoi vanhempaa veljeensä, joka nyökkäsi.

-Ryon ja Sumarun huoneessa.-

”Ryo! Sumaru!” Deri ja Kaitora huusivat, yhteenääneen lennätettyään oven auki. Samassa, Deri näki Ryon: Ryo makasi, puoliksi istuma asennossa ja oli kääntänyt päänsä Sumaruun ja kaksikko puhui jostain. He nostivat, katseensa ja kummankin pojan ilme, kirkastui huomattavasti. ”Deri!” Ryo huusi, Deri ilmaannutta hänen viereensä. ”Ryo! Luojan kiitos, olet kunnossa!” Deri huusi, heittäytyen halaamaan toista teiniä. ”Heh hee! En minä, näin helpolla kuole...” Ryo nauroi, Derin päästäessä irti. ”Miksi?...” Deri kysyi, katsoen lattiaan. Ryon virnisys laski, kun Deri alkoi tärisemäänja hiukset varjostivat silmät. ”Miksi...?” Deri toisti, nyt ääni horjuen ja yhden kyyneleen tipahtaessa, hänen silmästään. ”Miksi teit sen?! Miksi hyppäsit, minun ja Ribenjin viikatteen väliin?! Ei sinun olisi tarvinnut, ottaa osumaa minun puolestani vastaan!!” Hän huusi samalla, kun kyynelet alkoivat rullata poskilla. ”Tajuatko edes, miten.. Miten huolissani, olen ollut?! Luulin jo, etten näe sinua enään ja..!” Samassa Ryo nosti kätensä ja veti, Deri lehemmäksi. Hän halasi, nuorempaa poikaa lujasti ja piti tätä lähellään.

”Anteeksi...” Hän kuiskasi, tuntiessaan Derin kyyneleiden tippuvan niskaansa. ”Olen pahoillani, en vain... Kehoni liikkui itsestään, enkä... En voinut, sille mitään...” Kaitora ja Sumaru olivat, kääntyneet kaksikkoon ja hymyilivät nyt kumpikin. ”Mutta, mielestäni pääasia on: Ettei, kukaan meistä nyt, loukkaantunut vakavemmin... Vai kuinka?” Ryo hellitti, otettaan Derista ja päästi irti, katsoen poikaa kasvoihin. ”Jo-joo, mutta...” Derin silmien kyyneleet, eivät olleet, vielä kokonaan pysähtyneet: ”Älä enään, ikinä tee samaa uudestaan... Okei? En tahdo nähdä, enään yhdenkään läheisenä loukkaantuvan silmieni edessä... Tai minun takiani... Heittäen pois, oman henkensä ja turvallisuutensa... Minun henkeni tai turvallisuutenit takia...” Hän kuiskasi. ”Se ei, ole sen arvoista. Oikeasti...”

”Sumaru, oletko juonut lainkaan?!” Kaitora kysyi huolissaan, Derin vieressä ja katsellen nuorempaa veljeään: Sumarun kasvot, olivat melkein, kokonaan valkoiset ja viileät. Kullankeltaiset silmät, olivat kuolleen tummat ja teini vaikutti uupuneelta. ”...” Sumaru ei, jaksanut edes vastata, mutta nyökkäsi hieman. Kaitora rypisti otsaansa ja pyöräyttäen silmiään: ”Deri ja Ryo, oletkeko huomanneet...?” Hän aloitti, kääntyen Deriin ja Ryon. ”Että, rakas pikkuveljeni on... Maailman surkein valehtelia, heti teidän jälkeenne?” Deri ja Ryon, katsoivat häntä, sitten toisiaan ja uudelleen häneen nyökäten: ”Joo! Huomasin sen juuri!” Ryon virnisti, Kaitoran kääntyessä Sumaruun uudelleen. ”

”Me huomasimme, sen myös!! Juuri, äsken!!” Nelikko kääntyi, nähden Densetsun, Deirasun, Raran ja muut. Myös aikuisista Nodah, Sasori ja Nobu, seisoivat ovensuussa. Nobun silmät laajenivat, kun hänen katseensa osui, hänen kuopus poikaansa: ”Sumaru! Luojan kiitos, Sumaru!!” Samassa Nobu siirtyi, ovelta veljensä vierestä, Kaitoran ja Derin väliin. Hän katsahti samassa, Dumarua ja hänen silmänsä laajenivat, kun hän näki pojan kasvot: Katse oli kuollut ja masentuneen näköinen. Silmissä näkyi pelkoa ja yksinäisyyttä. ”Luojan kiitos, olet kunnossa! Sumaru, luojan kiitos! En koskaan halua, menettää sinua uudelleen!!” Nobu siirsi kätensä, halatensä poikaansa ja Sumaru halasi takaisin. ”En halua, uudelleen pois, isä...” Sumaru mumisi, haudaten päänäs isänsä niskaan. ”Eikä! En anna, kenenkäänkään tehdä sinulle pahaa! Ei enään!” Kaitora julisti. ”Tässä...” Nobu sanoi, vetäen hihansa ylös ja ojensi, rannettaan pojan suuntaan: ”Juo, Sumaru...” Sumaru käänsi, katseensa pois ranteensa. ”...” ”Sumaru!” Poika katsoi isäänsä ja nielaisi. Hän avasi suunsa, paljastaen terävät kulmahampaansa ja upotti ne, isänsä ranteenseen. Samassa Sumaru, imi isänsä ranteesta verta! Samalla, myös pojan silmät, palautuivat normaaleiksi eli kullankeltaisiksi. Katse muuttui, eloisaksi ja pirteämmäksi. Nopeasti, Nodah oli siirtynyt taas Ryo luokse ja pojat väistivät, jotta Sasori pääsi sisään myös. ”... Isä?” Sasori kääntyi katsomaan Deria, joka katsoi isäänsä silmiin. ”?? Hmm, kyllä Deri??” ”Tuli vain mieleen...” Deri aloitti katsoen Nobuun, otsa rypyssä: ”Kun sanottiin, että Zarinagi on vanhin, Kurojaki vanhempi-ja Aka nnuorempi-kolmosveljesi....” Deri katsoi, uudelleen isäänsä: ”Ja Souma toisiksi nuorin ja Nobu nuorin, niin... Mihin väliin, Akame kuului?” Sasorin silmät laajenivat hieman, kun hän tuijotti poikaansa. ”Eh? Mistä sinä nyt, tuollais näin...?!” ”Eikö, Akamen pitänyt olla myös pikkuveli?”

”Mitää?!” Kaikki huoneessa olijat, hyppäsivät ja kääntyivät, nähden Zarinagin, Kurojakin, Akan ja Souman. Nelikko ja huoneessa ollut Nobu, vain tuijottivat Sasoria: ”Akame Nii-san olisi, Sasoria nuorenpi?!” Aka kysyi, pidätellen naurua: ”Ei ikinä! Akame oli, Zarinagin nuorempi kaksonen!” Souma sanoi, hämmästyneenä ja antoi Sasorille, kieltävän ilmeen. Derin ja Ryon silmät laajenivat: ”Mut-mutta?!” Kumpikin poika tuijotti. Nodah, Seiru ja Kurojsuna, jokat oli ilmaantuneet, päättivät pysyä hiljaa.

”Sasori hei! Mitä ihmettä olet, oikein mennyt selittämään, omille lapsillesi?!” Zarinagi kysyi, hieman pettyneen ja vihaisen kuuloisena. ”Ööh... En mitään, erikoista...” Sasori mumisi, sulkien silmänsä ja painaen oikean kätensä, silmiensä peitoksi. ”Minä vain...” ”No, Sasori tykkäsi aina, leikkiä isoveljeä Akelle!” Nobu sanoi, virnistäen. ”Turpa kiinni, Nobu!” Sasori huusi ja muut nauroivat. Jatkuu!